
Tässä on Toni Niemisen rakas – syöksyi BB-talosta ylistämänsä 10 vuotta nuoremman ”vaimonsa” luokse
Entinen huippumäkihyppääjä Toni Nieminen sai eilen torstaina häädön suomalaisten julkkisten asuttamasta Big Brother -talosta.
Putoaminen kisasta ei kuitenkaan paljoa näyttänyt Niemistä harmittavan, sillä mäkikotka lisäsi heti perjantaina omalle Instagram-tilillen suloisen yhteiskuvan puolisonsa kanssa.
Julkaisunsa yhteydessä Nieminen iloitsee siitä, että pääsi kotiin ikävöimänsä rakkaan kainaloon.
– Potkut tuli ja paluu normiarkeen on alkanut, Nieminen kirjoittaa Instagramissa.
– Kotonakin otettiin avosylin vastaan ja tätä tyyppiä olikin jo valtava ikävä. Meillä siis kaikki hyvin! hän hehkuttaa.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.
Niemisen suhdekuviot ovat vuosien saatossa herättäneet paljon huomiota mediassa. Alkuvuodesta 2020 Niemisen uutisoitiin jättäneen ex-vaimonsa Heidi Laitilan toisen naisen, Anskun takia.
Anskun ja Niemisen suhde kesti vain muutamia kuukausia, kun he jo ilmoittivat eroavansa. Erostaan huolimatta Ansku ja Nieminen vahvistivat viime vuoden kesäkuussa odottavansa yhteistä vauvaa.
Lapsia Niemisellä on edellisistä liitoistaan yhteensä viisi.
Niemisen uuden puolison kanssa kaksikko on Seiska-lehden tietojen mukaan pitänyt yhtä viime syksystä asti. Seiskan lähteiden perusteella Niemisen rakas on pohjoissuomalaisessa kaupungissa asuva, kolmekymppinen nainen, joka työskentelee terveydenhoitoalalla.
Pariskunta tapasi toisensa Seiskan tietojen mukaan Tinder-treffisovelluksen kautta. Nieminen on aikaisemmin kutsunut uutta puolisoaan sosiaalisessa mediassa leikkimieleisesti ”vaimokseen”, vaikka pariskunta ei vielä naimisissa olekaan.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.
Lue myös:
Toni Nieminen poseerasi onnellisena naisystävänsä kanssa – paljasti myös erikoisen lempinimen!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Oho! Shirly Karvinen ja rap-tähti Ahti suutelivat kiihkeästi festareilla
- Tällainen on Janni Hussi ja Joel Harkimon yhteinen talo – kunnon ökylukaali
- Shirly ja Sanni avautuvat: ero tuli!
- Kasinorakastajan blogi: Jostain on millit käärittävä!
- Janni Hussi laukoi suorat sanat avioehdosta – ”Jollen suvulla on sitä pätää”
- Kohupaljastus Jukka Hildénin rahasotkuista: Varattomuuseste
- Janni Hussi ja Joel Harkimo: Ero
- Salainen palaveri – Harryn ja Meghanin sekä hovin välienselvittely alkoi?
- Maailman kuuluisin perheriita sen kun pahenee – veljet blokkasivat Brooklynin
- Vau! Helena Koivulla rohkea rantatyyli – katso kuva
- Oho! Shirly Karvinen ja rap-tähti Ahti suutelivat kiihkeästi festareilla
- Janni Hussi laukoi suorat sanat avioehdosta – ”Jollen suvulla on sitä pätää”
- Tällainen on Janni Hussi ja Joel Harkimon yhteinen talo – kunnon ökylukaali
- Sara Sieppi lataa suorat sanat Roope Salmisesta
- Vau! Helena Koivulla rohkea rantatyyli – katso kuva
- Shirly ja Sanni avautuvat: ero tuli!
- Salainen palaveri – Harryn ja Meghanin sekä hovin välienselvittely alkoi?
- Iida Vainio ja Archie herättivät huomiota Savonlinnassa
- Kohupaljastus Jukka Hildénin rahasotkuista: Varattomuuseste
- Maailman kuuluisin perheriita sen kun pahenee – veljet blokkasivat Brooklynin