Tässä ovat kuvankauniit Miss Jyväskylä -finalistit – voittaja kruunataan lokakuussa!
Miss Jyväskylä -kilpailun finaali järjestetään tänä vuonna Keski-Suomen suurimmassa, viihtyisimmässä ja vetovoimaisimmassa kauppakeskuksessa, Kauppakeskus Sepässä. Finaali järjestetään 16.-17.10.2020 kaksipäiväisenä tapahtumana. Tuore Miss Jyväskylä kruunataan lauantaina 17.10 arvioidusti klo 17.00.
Miss Jyväskylä -kilpailulle kansan pariin pääseminen on tärkeää. Tittelinhaltijat tulevat työskentelemään vuosittain monenlaisissa edustustehtävissä ja yleisön parissa edustaen paikkakuntaa.
– Olemme jo pitkään toivoneet, että Miss Jyväskylä -kilpailu voitaisiin järjestää suuren yleisön parissa. Kauppakeskus Seppä tarjoaa mitä mainioimmat olosuhteet tähän, kertoo Tanja Finne kilpailua järjestävästä Domakers Finland Oy:stä.
Kaksipäiväinen tapahtuma sisältää kaksi osiota. Toisessa finalistit esittelevät Kauppakeskus Sepän liikkeiden tuotteita ja palveluita. Toinen osio puolestaan on varsinainen Miss Jyväskylä 2020 -finaalishow.
Kilpailua seuraamaan toivotaan runsaasti väkeä Kauppakeskus Seppään 16.-17.10. Tapahtumassa noudatetaan luonnollisesti erityistä turvallisuutta.
Yksi jätti kilpailun kesken
Miss Jyväskylä -kilpailussa on mukana enää 9 finalistia, sillä yksi tytöistä päätti jättää kilpailun kesken finaalikymmenikön julkistamisen jälkeen. – En halua tehdä keskeyttämisestä suurempaa numeroa, jyväskyläläiskaunotar kertoo Metropolille.Lue myös: Miss Suomi Viivi Altosella hurja suosio somessa – neljässä päivässä enemmän seuraajia kuin missisiskollaan Anni Harjunpäällä koko vuotena Miss Suomi Viivi Altoselle satelee treffipyyntöjä: ”Sinkkuna oon, mutta mies on aina hyvä”
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- TTK-spekulointi kiihtyy – ovatko nämä julkkikset seuraavat tähtioppilaat?
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Janni Hussilta ja Sointu Borgilta shokkiuutinen: ”Breikki”