Suomen ylivoimaisesti suosituimman parisuhdereality Temptation Island Suomen kahdeksas kausi starttaa Nelosella ja Ruudussa keskiviikkona 30.9.

Sami Kurosen juontamassa sarjassa nähdään kymmenen sinkkumiestä, jotka yrittävät iskeä varattuja naisia. Ohjelman promokuvassa sinkkumiehet poseeraavat ilman rihman kiertämää.

Kuva: Nelonen

Tässä ovat Temptation Island Suomi -sinkkumiehet:

JESSE, 25, TAMPERE

Kokkina työskennellyt Jesse on aloittamassa vaatesuunnittelun opiskelut. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita löytyy vapaa-ajanvietosta, skeittaamisen ja muun extremen ollessa lähellä Jessen sydäntä.

Luonteeltaan Jesse on alkuun hieman ujo ja rauhallinen, mutta pinnan alle kun pääsee sukeltamaan löytyy iloinen, rento ja rohkeakin luonne.

JONI, 22, JYVÄSKYLÄ

Talonrakentajana työskentelevä Joni pyörii vapaa-ajallaan jääkiekkokaukaloissa. Itseään Joni kuvailee hauskaksi ja rennoksi kaveriksi, jonka kanssa on helppo tulla toimeen. Kohti viettelysten saarta Joni lähtee hyvillä mielin ja hänen toiveissa on hauska ja ikimuistoinen reissu.

Pohjoisesta kotoisin oleva Joni on nauttinut viimeiset kaksi vuotta sinkkuelämästä, eikä hän tällä hetkellä etsi pitkäkestoista rakkaustarinaa

Arkeaan Joni kuvaileekin sanoin “aika perushuoletonta sinkkuarkea, kun saapi yksin touhuta.”

Vaikka Joni ei kaipaakaan parisuhdetta, kääntää tummat ja tuliset naiset hänen päänsä.

Jonilta itseltään löytyy pilkettä silmäkulmasta ja hänen ruskeat silmät sekä naurava luonne sulattavat monia sydämiä.

JOONA ”JOPE”, 24, HELSINKI / TAMPERE

Kahden kaupungin mies Jope on vauhdikas veijari, joka tykkää olla jatkuvasti menossa.

Opiskelujen ohella Jopen arkeen mahtuu työntekoa, salibandya ja frisbeegolfia. Temppareihin Jope lähtee tapansa mukaan tekemään omaa juttuaan. Hän kertoo olevansa usein muille sosiaalinen henkireikä ja uskookin olevansa myös saarella liima, joka tuo porukan yhteen.

Jope kuvailee itseään ikuiseksi sinkkulaivan kapteeniksi, jolla ei ole kokemusta suhteista. Jope aikoo seilata eteenpäin päivä kerrallaan ja uskoo, että kun oikea nainen osuu kohdalle, niin hän kyllä tuntee sen.

Jokaisella kapteenilla on heikkoutensa, ja Jopen laivaa keinuttaa erityisesti sporttiset ja menevät naiset, jotka osaavat irroitella, eivätkä ota liikaa paineita ulkonäköasioista.

– Vittuilu on välittämistä, toteaa Jope ja tie miehen sydämeen käykin sarkastisen huumorintajun ja piikittelyn kautta.

Jope hurmaa naiset rikkomalla jään karulla karismallaan.

– En loista ensivaikutelmalla, mutta jos höyryveturille antaa aikaa, niin kyllä sekin pääsee vauhtiin.

LENNI, 18, JOENSUU

Juhlimista harrastava Lenni, 18, käy heittelemässä myös frisbeetä, ajan siihen riittäessä. Vapaa-ajanvieton ohella Lennin arkea täydentää myös opiskelu.

Tämä nuori herra kertoo olevansa hyvin avoin ja sosiaalinen sekä omasta mielestään myös hauska ihminen.

– Tuon temppareihin nuorta energiaa ja paljon hyvää fiilistä ja toivon, että reissu kasvattaa henkisesti, Lenni summaa odotuksiaan reissua kohtaan.

Viimeiset puoli vuotta Lenni kertoo viettäneensä sinkkuelämää ilman sen suurempia “säätöjä”. Sinkkuna Lenni tykkääkin viettää railakasta elämää ja juhlia paljon, sekä kokeilla uusia asioita. Pinnan alla Lennikin kuitenkin haaveilee rakkaudesta ja uskookin sen löytyvän, kun sen aika on. Eniten häneen vetoaa itsevarmat, mutta hiukan ujot ja näyttävät mimmit.

Lennin löytäessä mielenkiintoisen naisen, hän hurmaa charmilla ja itsevarmuudella.

– Voi olla vähän röyhkeä, mut vähän ujo kuitenkin, Lenni summaa taktiikkaansa.

Markus, 24, Helsinki

Kuljettajana työskentelevä Markus on erittäin avoin ja energinen tapaus.

Työn ohella Markuksen arkeen mahtuu jääkiekkoa, penkkiurheilua sekä video- ja valokuvausta. Tämän puheliaan herran jutuissa on aina ripaus huumoria. Markus kertoo olevansa heittäytyvä tyyppi, joka löytää itsensä välillä yllättävistäkin tilanteista, mutta joka pystyy myös vakavoitumaan ja käymään syvällisiäkin keskusteluita.

Viettelysten saarelle Markus tuo tapansa mukaan energiaa sekä hyviä keskusteluita ja tarvittaessa hän on valmis tarjoamaan varatuille naisille myös olkapäätään.

Puoli vuotta sinkkuna viihtynyt Markus haaveilee uudesta rakkaudesta, mutta ei etsimällä etsi sitä.

Kiinnostavan naisen tullessa kohdalle Markus kertoo olevansa hitaasti lähestyvä, mutta nopeasti ihastuva. Hänen taktiikkansa naisen hurmaamiseen on olla ystävällinen ja ei liian päällekäyvä. Markus pitää erityisesti kurvikkaista naisista, joilla on paikkoja mistä ottaa kiinni.

MEIDO, 30, VANTAA

Satamassa ahtaajana työskentelevä Meido on rento ja rauhallinen ihminen, joka tulee kaikkien kanssa toimeen. Vapaa-ajallaan kuntosalilla rautaa nostava Meido on avarakatseinen ja hänellä halu kehittää itseään niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Meidolla on kova tahtotila myös voittaa esiintymispelkonsa ja Meido haastaa itsensä asettuessa epämukavuusalueelleen, kameroiden eteen.

Kaksi vuotta sinkkuna ollut Meido viehättyy aidoista persoonista. Säännöllisen epäsäännöllisesti deittaileva Meido viihtyy hyvin myös itsekseen ja kertookin, että pinnalliset suhteet on jo nähny ja nyt olisi haussa jotain syvällisempää. Oikean henkilön tullessa kohdalle Meido on täysin oma itsensä, eikä esitä mitään muuta kuin oikeasti on.

PYRY, 22, KERAVA

Lähihoitajana työskentelevä Pyry nauttii vapaa-ajastaan koripallokentillä. Rauhallisen ja tahdikkaan olemuksen takaa löytyy itsevarma nuori mies.

Puoli vuotta sinkkuna elänyt Pyry lähtee Temppareihin mukaan ennakkoluulottoman avoimin mielin ja odottaa innolla mitä kaikkea reissu voi tuoda tullessaan.

Tällä hetkellä Pyry on keskittynyt elämään kehittävää sinkkuelämää ja keskittynyt omiin tavoitteisiinsa. Naiset, jotka ovat iloisia sekä huumorintajuisia ja jotka eivät ota asioita turhan vakavasti ovat Pyryn mieleen. Pyryllä ei ole yhtä tapaa iskeä naista, sillä jokainen on kauniilla tavalla erilainen, mutta jos yksi tapa naisen hurmaamiseen pitäisi valita, olisi se Pyryn osalta ehdottomasti tanssilattia.

TINO, 22, LAHTI

Suomen Temppari-pääkaupungissa Lahdessa asuvan Tinon arjen täyttää opiskelu, jalkapallo ja ajanvietto kavereiden kanssa.

Tino on energinen hurmuri, jolla on hyvä huumorintaju ja pilke silmäkulmassa. Tinolla on taito tulkita naisia ja tarpeen tullen hän on joko mahtavaa juhlaseuraa tai tarkalla korvalla kuunteleva henkinen tuki.

Naisen sydämeen Tino sukeltaa hyvillä käytöstavoilla ja tyylikkyydellä.

Ulospäinsuuntautuneen Tinon sydämen sulattavat räväkät ja huumorintajuiset naiset. Sinkkuna vuoden viihtynyt Tino on tyytyväinen tämän hetkiseen elämäntilanteeseensa, mutta ei panisi pahakseen parisuhde-elämääkään.

Temptation Islandille Tino aikoo tuoda hyvää energiaa ja houkutuksia naisille. Mukaansa saarelta hän toivoo saavansa ikimuistoisia kokemuksia.

VÄINÖ, 22, PUKKILA

Putkiasentajana työskentelevä Väinö on auttavainen ja kohtelias nuori herrasmies. Rauhallisen ulkokuoren alta löytyy räväkkä ja spontaani sosiaalinen sukkula, jonka kanssa yhteinen sävel löytyy hyvinkin helposti.

Temppareihin Väinö lähtee mukaan odottaen uusia kokemuksia sekä uusia ystävyyssuhteita.

Puoli vuotta sinkkuna viihtynyt Väinö ei varsinaisesti etsi suhdetta, mutta oikean ihmisen tullessa vastaan on hän valmis sitoutumaan.

Vapaa-aikaansa Väinö viettää pitkälti kavereiden kanssa juhlien sekä frisbeegolfia pelaten. Väinön heittotarkkuus onkin huippuluokkaa ja kun oikea kohde on tähtäimessä, osumatarkkuus on pettämätön. Naisen Väinö hurmaa olemalla kohtelias, kuuntelemalla naisen huolet ja pyyhkimällä murheet pois hauskuudellaan.

VEIKKA, 21, VANTAA

Veikka on Turusta Vantaalle muuttanut turvallisuusalalla työskentelevä muusikko.

Aiemmin nurmikentillä kilpaurheilua harrastanut Veikka liikkuu yhä paljon, mutta nykyään vain harrastusmielessä kaveriporukalla.

Intohimokseen Veikka kertoo musiikin kirjoittamisen ja esittämisen. Hän on tehnyt musiikkia reilun neljän vuoden ajan ja keikkaillut ympäri Suomea. Hän nimeääkin omaksi bravuuriksi ihmisten viihdyttämisen.

Temptation Islandille Veikka aikoo tuoda iloa musiikin ja positiivisen asenteen kautta. Lisäksi hän pyrkii enemmän kuuntelemaan muita, kuin kertomaan itsestään. Luonteeltaan rohkeamielinen, avoin ja helposti lähestyttävä Veikka herättää varmasti luottamusta myös varattujen naisten keskuudessa.

Siviilissä neljä kuukautta sinkkuna viihtynyt Veikka viettää tasaista sinkkuelämää ja onkin nyt pitkän ja tärkeän elämänvaiheen jälkeen keskittynyt lähinnä vain itseensä. Mielenkiintoisen ihmisen Veikka saa kiinnostumaan itsestään kohteliaalla käytöksellä, ryhdikkäällä ulkokuorella sekä villillä asenteella elämää kohtaan.

Sami Kuronen innostui julkaisemaan videon tulevasta kaudesta.

Lue myös:

Tässä ovat Temptation Island Suomi -sinkkukaunottaret – mukana muusikko, tarjoilija ja kiekkoharrastaja!