Tosi-tv-veteraani Henna Halinainen on myös kokenut matkailija. Hän muutti alkuvuodesta avomiehensä Juhan kanssa koko lopputalveksi Thaimaahan, jonka naapurimaissa he ovat myös päättäneet vierailla.
Pariskunta matkaili ensin Thaimaassa, mutta jo matka Phuketista Khao Lakiin oli Hennan mukaan painajaismainen. Hennan olo oli lähtöaamuna erittäin huono ja he lähes myöhästyivät kuljetuksesta.
– Äkkiä kamat kassiin survomalla, yrjösin samalla kokoajan vessassa. Sitten alas ja taas yrjöämään. Toki sama tuli tuolta meikäläisen alakerrastakin vetenä vaan. Sitten siinä istut minivanissa tunnin tai jotain. Mietin joka sekunti että mitäs jos se nyt sitten tulee molemmista päistä. Tunne oli minuutin välein sellainen, Henna kirjoittaa blogissaan.

Juha oli välttynyt sairastumiselta, mutta Hennan ongelmat vain pahenivat.
– No sitten siitä vaihto isompaan bussiin ja sitä odottaessa yrjösin taas pariin otteeseen varmaan 30 silmäparin tuijottaessa. Räjäytin myös paikallisen vessan tiedätte kyllä millä! Kuin ihmeen kaupalla selvisin perille. Sanoin pari kertaa Juhalle, että tästä mä en selviä hengissä. Esitin, ihmisille jotka tuijotti että olen raskaana ja en saanut niin halveksuvia katseita. : D
Matka jatkui ja pariskunta suuntasi Thaimaasta Malesiaan. Kuala Lumpurissa Henna pettyi mm. korkeaan hintatasoon, hotellihuoneen toimimattomaan lukkoon, ruuhkiin, taksihuijauksiin, laimennettuen olueen ja lentokenttäongelmiin.
Seuraavaan kohdemaahan Kambodžaan Henna puolestaan tykästyi heti. Maan hintataso on Hennan mukaan erittäin alhainen ja he aikovat viettää siellä enemmänkin aikaa.
Vatsavaivat kuitenkin palasivat Kambodžassa ja kun Henna luuli että ne olivat lopulta ohi, he päättivät lähteä katsomaan kuuluisaa Angkor Watin temppeliä.
– Kävipä mulla niinkin hyvä tuuri sitten että kun piti lähteä katsomaan temppeleitä tänään niin juuri ennen olin kaksi päivää ollut ihan kuoleman oma, koska söin ilmeisesti jotain huonoa taasen. Luulin että olen jo terve ja uskalsin syödä aamisenkin. Luulin että voin lähteä. Oltiin epäonneksemme sovittu edellispäivinä etukäteen tuk tuk kuskin kanssa että lähdemme juuri tänään.
Päätös johti dramaattisiin tapahtumiin ja Henna menetti tajuntansa temppelin ulkopuolella, josta hänet jouduttiin kiidättämään sairaalaan.
– Matkalla temppeleille alkoi suurenmoinen vatsan vääntäminen ja kun oltiin päästy vasta lipun osto paikalle juoksin vessaan ja yrjösin aamiaisen tyystin. No sitten ripuli tietenkin kertoi tulostaan koko matkan temppeleille ja siellä oli tasan yksi vessa mikä oli varmaan kilometrin päässä. Sen lisäksi koska en ollut syönyt kahden päivän aikana kuin yhden aamiaisen mikä tuli ulos niin minua heikotti 30 asteen helteessä niin että sain otettua kuvan vaan ulkopuolelta ja istuin varjossa kiven reunalla. Lopulta sitten pyörryin ja minut vietiin sairaalaan tiputukseen. No nyt sain jotkut lääkkeet sitten mistä voin sanoa että en ole varma oliko ne ”huumeita” vai mitä, mutta ainakin kunnon pöhinät niistä sai päälle : ) Nyt olo on normaali kun pystyy taas juomaan ja syömään!
Seuraavaksi pariskunta suuntaa Kambodžan pääkaupunkiin Phnom Penhiin ja suosittuun rantakaupunkiin Sihanoukvilleen.
Koko kirjoitus ja matkakuvat Henna Kalinaisen kotisivuilla!