Tätä Maisa Torppa on salaillut – hurjat kuvat!
1000 EURON MATKALAHJAKORTTI ARVOTAAN JOKA PÄIVÄ!!!
Tositelevisiosta tuttu Maisa Torppa myöntää blogissaan syyllistyvänsä useinkin kuvien muokkailuun. Vaaleahiuksinen kaunotar halusi kuitenkin rohkeasti paljastaa myös ne puolet kehostaan, joita on aina piilotellut. – Nättejä ja viimeisen päälle otettuja ja fiksailtuja kuvia on kiva katsella, mutta mä päätin näyttää reippaasti omat virheeni. Vaikka olen rintoja suurentanut ja tykkään esteettisyydestä ja itseensä panostamisesta, niin multakin löytyy isoja miinuksia vartalosta joiden kuviin joutumista ihan tietoisesti vältän. Maisa julkaisi kuvia eri puolilla kehoaan sijaitsevista arvista, joista näkyvin löytyy olkapäästä. Arpi on maisan mukaan ”avoleikkauksen aikaansaama taideteos.”
– Vatsanalueen tähystysarvet on mielestäni todellan pienet siihen nähden, että samoista kohdista on menty sisään sen viisi kertaa. Napa on ehkä pahin ja raskausaikana napakorunreikä vähän kärsi. Ei nättiä.
– Sitten päästäänkin suurimpaan hirviöön, eli SELLULIITTIIN!! Kyllä, minä omistan sitä. Olen jonkin aikaa seurannut yhtä julkisuuden henkilöä joka urheilee todella paljon, mutta hänen useissa kuvissaan appelsiini-ihoa ja löysää näkyy reippain puolin.
– Tämän artikkelin innoittamana päätin, jos en nyt fanittaa, niin ainakin hyväksyä omat reidet.
Lisää kuvia ja koko kirjoitus Maisa Torpan blogissa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Shirly Karviselta yllättävä ulostulo Ahdista: ”Mä en pysty ymmärtämään”
- Tuukka Temonen treffeillä kaunottaren kanssa!
- Tältä Iida Vainio näyttää nykyään – vau!
- Frederik ja nuori rakas: Ero!
- Janni Hussia nöyryytettiin tv-kuvauksissa: ”Minulle sanottiin muun työryhmän edessä, että…”
- Lauri Tähkä katosi julkisuudesta – tältä hän näyttää nyt
- Uutta tietoa: Näin julkisuudesta kadonnut Lenita Airisto voi nyt
- Tällainen on TTK:n uusi juontaja – korvaa Vappu Pimiän
- Jenni Poikeluksen vauva syntyi!
- Shirly Karviselta intiimi paljastus rakkaudesta: ”Minusta on sairasta, että…”
- Tällainen on TTK:n uusi juontaja – korvaa Vappu Pimiän
- Tuukka Temonen treffeillä kaunottaren kanssa!
- Janni Hussia nöyryytettiin tv-kuvauksissa: ”Minulle sanottiin muun työryhmän edessä, että…”
- Tältä Iida Vainio näyttää nykyään – vau!
- Shirly Karviselta intiimi paljastus rakkaudesta: ”Minusta on sairasta, että…”
- Lauri Tähkä katosi julkisuudesta – tältä hän näyttää nyt
- Shirly Karviselta yllättävä ulostulo Ahdista: ”Mä en pysty ymmärtämään”
- Norjan hovia kohtasi jälleen suru
- Jenni Poikeluksen vauva syntyi!
- Frederik ja nuori rakas: Ero!