IS: Tauski teki suuren päätöksen uransa suhteen – ”Sen jälkeen ei ole olemassa puhelinnumeroa”
Laulaja Tauno ”Tauski” Peltonen on päättänyt lopettaa keikkailemisen. Hän heittää viimeisen keikan 15. marraskuuta, jolloin täyttää 60 vuotta.
– Syntymäpäiväni on viimeinen päivä, jolloin minut on mahdollista saada esiintymään. Sen jälkeen ei ole olemassa puhelinnumeroa, josta minut voisi tilata keikalle, Tauski kertoo Ilta-Sanomille.
Tauski nähtiin aiemmin tänä keväänä Nelosen suositussa Farmi-ohjelmassa. Laulajaa pyydettiin ohjelmaan mukaan jo aiemmalle kaudelle, mutta ei silloin halunnut lähteä mukaan.
– Ihan perhesyiden vuoksi en lähtenyt. Olin silloin parisuhteessa ja halusin keskittyä perheeseen. Aiemminhan osallistuin paljonkin erilaisiin tv -ohjelmiin, Tauski kertoi Metropolille taannoin.
Sinä vain -jättihitistä tunnettu iskelmätähti kertoo tutustuvansa helposti uusiin ihmisiin ja oman ystäväpiirinsä muodostuvan hyvin erilaisista taustoista tulevista ihmisistä. Tämä olikin hyvä lähtökohta Farmia ajatellen.
– Siellä oli todella paljon erilaisia persoonia, jotka olivat kaikki yhtä ihania. Itse olen synnynnäinen uskovainen ja rakastan kaikenlaisia ihmisiä yhtä paljon.
– Tauskihan on tuote. Minä olen ihminen, laulaja huomauttaa hetken mietittyään.
Tällä hetkellä Tauski asuu suuressa talossa merenrannalla Turun saaristossa Paraisilla. Seuranaan hänellä on rakas koira Karhuherra ”Nalle” Paddington.
– Olen viettänyt erakkoelämää Nallen kanssa ja tehnyt uusia lauluja. Nyt juuri ilmestyi uusi biisi Rakkauden raamattu.
– Minulla on ollut elämässäni neljä vaimoa, mutta uutta ei ole näkynyt. Yksin olen, Tauski totesi helmikuussa
Lue myös:
IL: Tauskin ja Sedu Koskisen musiikkibisnekset katkolla – syynä maksamattomat palkkiot
Tauski Peltonen laihtui 25 kiloa – ”Tämä oli elämäni pienin, mutta paras projekti”
.
LUE MYÖS:
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Martina Aitolehti paljastaa tienestinsä kohumatsista: ”Niin paljon rahaa”
- Kuningatar Silvia jättää Ruotsin
- Shirly Karvinen avautuu: Vertaa seksikokemuksiaan miesten ja naisten kanssa
- Verottaja hakee Duudsoneista tutun Jukka Hildénin yritystä konkurssiin
- Huh! Kaisa Mäkäräisellä valtava eläkepotti
- Jenni Poikelus ja Köpi Kallio bongattiin yhdessä suloisessa puuhassa
- Ensimmäinen TTK-pudotus kuohuttaa – ”Ei Uniikki nyt näin huono ollut”
- KS: Seppo Hovi, 79, jäi leskeksi – löysi uuden kumppanin ja jätti Helsingin
- Krista Tervolta iso ilmoitus: vaihtoi nimeään!
- Kuningatar Silvia jättää Ruotsin
- Shirly Karvinen avautuu: Vertaa seksikokemuksiaan miesten ja naisten kanssa
- Jenni Poikelus ja Köpi Kallio bongattiin yhdessä suloisessa puuhassa
- KS: Seppo Hovi, 79, jäi leskeksi – löysi uuden kumppanin ja jätti Helsingin
- Martina Aitolehti tyrmättiin – Esko Eerikäinen laukoi suorat sanat julkkisottelusta
- Nyt puhuu Olivia Oraksen Johanna-äiti
- Verottaja hakee Duudsoneista tutun Jukka Hildénin yritystä konkurssiin
- Anu Sinisalolla uusi parisuhde: ”Tuntuu ihanalta”
- Pamela Anderson avautuu järkyttävästä diagnoosistaan: “Kuolemantuomio”
- Huh! Kaisa Mäkäräisellä valtava eläkepotti