Kuva: Nelonen
Temptation Islandin Mira julkaisi tunteikkaan viestin – ”Tiedän jokaisen sanani kääntyvän herkästi minua vastaan”
Valto ja Mira osallistuivat Temptation Island Suomen seitsemänteen kauteen.
Mira kiisti koko kauden aikana läheiset välinsä sinkkuna saarelle tulleen Markuksen kanssa, mutta kauden puolissa välin alkoi tapahtua.
Mira julkaisi jo toukokuussa anteeksipyynnön käytöksestään, jossa hän kertoi syyn valehteluunsa ohjelmassa.
— Tajusin liian myöhään, kuinka minulla on kamalan myrkyllinen, opittu käyttäytymismalli: jos teet jotain väärin, puhu paskaa niin kauan kunnes, jos ja kun jäät kiinni. Olen tehnyt sitä lapsesta asti selviytymiskeinona, joten automationa kielsin taas paniikissa ihan kaiken, kertoi Mira.
Nyt hän on julkaissut pitkän ja tunteikkaan tekstin, jossa hän pyytää anteeksi ja puhuttelee eritoten niitä, jotka eivät hänestä pidä.
Mira antaa ymmärtää, että asia on käsitelty ja anteeksi annettu hänen ja Valton välillä, ja nyt on aika jatkaa elämässä eteenpäin.
— Häpeän sitä ja otan teoistani täyden vastuun. En nähnyt pahan oloni lävitse, enkä hakenut siihen ajoissa apua. Sittemmin olen hakenut ja myös saanut apua, jotta en enää ikinä toimisi vastaavalla tavalla, kertoi Mira avoimesti.
— Aiheesta puhuminen on kivuliasta ja häpeällistä, olen sanottavani sanonut ja tuonut oman kantani esille jo aiemmin. Tämän enempää en aio enää avata saarella tapahtuneita tai siihen liittyviä asioita.
Lue Miran kirjoitelma kokonaisuudessaan alta.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täällä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Arja Korisevalta paljastus parisuhteesta: ”Pyydän apua”
- Keikkajärjestäjä lataa suorat sanat Jari Sillanpäästä: ”Voi sanoa, että Jarin suosio on…”
- Kasinorakastajan blogi: Märkiä unelmia ja pimeää huumoria
- Sirpa Selänne lomaili ilman Teemua – Avautui perheen tilanteesta
- Onko tässä uusi TTK-juontaja? Katja Ståhl paljastaa tilanteen
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Tanssii tähtien kanssa: Uudet kasvot paljastuivat!
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Tanssii tähtien kanssa: Uudet kasvot paljastuivat!
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Arja Korisevalta paljastus parisuhteesta: ”Pyydän apua”
- Keikkajärjestäjä lataa suorat sanat Jari Sillanpäästä: ”Voi sanoa, että Jarin suosio on…”
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne