Tosi-tv-kaunotar Suvi Pitkänen avoimena: ”Parisuhteeni on ajautunut vaikeuksiin”
Selviytyjät-sarjan uudella tuotantokaudella mukana olevan kauneusalan yrittäjä ja dj Suvi Pitkäsen myöntää Metropolille suhteensa tyttärensä isän Marko Sompin kanssa ajautuneen pahoihin vaikeuksiin.
– Asumme saman katon alla Markon ja lasten kanssa, mutta ongelmia on ollut, Suvi kommentoi Metropolille.
Pariskunta on laittanut asuntonsa myyntiin jo kesällä.
Suvi kommentoi suhdetilannettaan Ilta-Sanomille tiistaina järjestetyssä seurapiiritilaisuudessa.
– Vaikeudet alkoivat vuosi sitten, eikä niitä ole vielä saatu selvitettyä, hän totesi lehdelle.
Ajatusmaailma muuttui Selviytyjien kuvauksissa
Suvi palasi hiljattain Meri-Lapista, missä hän osallistui Nelosen suositun Selviytyjät-sarjan kuvauksiin. Suvi painottaa oppineensa paljon uutta, kun hänen aikaisemmin itsestäänselvyytenä pitämänsä asiat eivät kilpailussa sitä enää olleetkaan. Nyt hän ajattelee monista asioista aivan eri tavalla kuin ennen Selviytyjiä.
– Ennen ei tullut ajatelleeksi miten esimerkiksi vapaus ja mahdollisuus päättää omista asioista on hieno juttu. Ja se että on ruokaa, katto pään päällä ja mahdollisuus peseytyä lämpimällä vedellä, hän listaa.
– En osaa tarpeeksi korostaa miten paljon arvostan näitä asioita nykyään entistä enemmän!
Lue myös:
Erohuhujen keskelle ajautunut Suvi Pitkänen edusti pikkutuhmassa nahkamekossa: ”Nyt juhlin”
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”