Kuva: Instagram @tuomasenbuske
Tuomas Enbuske Otetaan yhdet -livessä: ”On järkevämpää saada Ruotsissa korona, kun olla Suomessa koronaton”
Mediapersoona Tuomas Enbuske vieraili tämän viikon torstaina Renne Korppilan ja Teemu Potapoffin Otetaan yhdet -livelähetyksessä. Lähetyksen aikana pureuduttiin paitsi Twitter-seksiin ja irtosuhteisiin, myös yhteen tämän hetken ajankohtaisimmista aiheista: koronavirukseen.
Kolmikon keskustellessa voimassa olevissa koronarajoituksista, Tuomas toteaa, että erityisesti koulujen sulkeminen on ollut hänen mielestään väärin.
– Lapsen elämässä vaikka kolme kuukautta on älyttömän pitkä aika, Tuomas perustelee.
Miehet keskustelevat myös Ruotsin koronalinjasta, ja siitä kuinka paljon se eroaa Suomen strategiasta. Ruotsissa koronaan suhtauduttiin alussa lepsummin, eikä maassa otettu viime keväänä käyttöön järin tiukkoja rajoituksia. Tämä herättää kolmikossa ajatuksia Suomen tiukempaan linjaan liittyen.
– Millä hinnalla me suojellaan niitä ihmisiä, jotka muutenkin ovat elämänsä tien päässä, Teemu pohtii.
Tuomas ennättää kuitenkin kertomaan, että myös Ruotsissa on ollut yli 70-vuotiaiden karanteenia, samoin kuin Suomessa. Suurin ero Suomeen nähden on ollut se, ettei ravintoloita ja kouluja ole suljettu. Hän nostaa esille myös Ruotsissa koronaan kuolleiden keski-iän.
– Ruotsissa koronaan kuolleiden ihmisten keskielinikä on 84. Suomessa naisten eliniänodote on 81, ja miehillä 78. Eli, on järkevämpää saada Ruotsissa korona, kun olla Suomessa koronaton. Sä elät pidempään koronan kanssa Ruotsissa, Tuomas heittää Rennen ja Teemun nauraessa vieressä
– No, mut Ruotsi on aina ollu makeempi maa kuin Suomi, Renne toteaa.
Jos upotukset eivät näy, katso julkaisut täältä ja täältä. Lue myös: Tuomas Enbuske iloitsee ensilumesta seteli rullalla: ”Pääsee taas kolaamaan” – Katso kuva! HS: Masennukseen sairastunut Tuomas Enbuske joutui mielisairaalaan: ”Jos mulla ei olisi lapsia, olisin kuollut viime talvena” Seiska: Ex-radiojuontaja Renne Korppilaa epäillään pahoinpitelystä – ”Ei mulla ole siihen mitään kommentoitavaa”
LUE MYÖS:
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn