Tuomas Enbuske tekee räväkän paluun työelämään: ”Eniten yllätti se, että pystyn samaistumaan kolmoismurhaajaan”
Toimittaja Tuomas Enbusken mielenterveys järkkyi viime talvena rajusti ja hän joutui pitkäksi aikaa psykiatriseen hoitoon. Nyt hän käsittelee uudessa podcastissaan piinavan rehellisesti omaa mieltään sekä vaarallisia ja laittomia tekojaan hoitamattoman sairautensa aikana.
Enbusken Hullun paperit -podcast alkaa keskiviikkona 3.3. maksullisessa Supla+ -palvelussa. Sarjassa Tuomas syöksyy oman mielensä lisäksi syvälle kahdeksan enemmän tai vähemmän tunnetun suomalaisen mieliin, mistä syntyy pelottavan koukuttava kokonaisuus.
– Kirjallisuudessa on autofiktiota, missä päähenkilö kertoo noloja asioita itsestään. Tässä podcastissa on sama idea, jossa minä olen itse keskiössä ja avaan täysin sisintäni. Sarjassa haastattelen ihmisiä, joista kaikki eivät todellakaan pidä, tai saattavat pitää heitä jopa vastenmielisinä. Hulluushan ei loppupeleissä ole kivaa ja hassuja asioita, vaan ihan vitun hirveää. Minusta myös tuntuu, että mulla ja muilla hulluilla on enemmän yhteistä kuin luullaankaan, Tuomas Enbuske kertoo tiedotteessa.
Sarjan avausjaksossa Lauri ”Late” Johansson kertoo omaa raakaa tarinaansa, jota on muovannut mm. todella rankka nuoruus, tehdyt murhat ja 25 vankilassa istuttua vuotta. Lisäksi hän on joutunut itse pelkäämään murhatuksi tulemista, koska erosi rikollisjärjestöstä.
– Eniten yllätti se, miten mä pystyin samaistumaan mm. kolmoismurhaajaan. Sekä kuinka pienestä hulluus on lopulta kiinni ja mihin suuntaan se voi viedä. Laten kanssa meillä on aivan erilaiset taustat ja se varmasti on pelastanut minut. Ymmärsin vieraiden aivoituksia vaikka ne ajatukset olisivat täysin hulluja, Enbuske pohtii sarjan tekoprosessia.
Lue myös:
Tuomas Enbusken ylellinen miesluola jakaa mielipiteitä somessa – ”Ei pääse äijäkerhoon”
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Helena Koivu rikkoo hiljaisuuden – uhmakas viesti
- Joel Harkimon ja Janni Hussin kohtaamisesta syntyi somekohu – Jollelta yllättävä ratkaisu
- Ansku Bergström jakoi treenikuvia – Elina Gustafssonilta ytimekäs kommentti eksälleen
- Auri Kananen tekee paljastuksen Akista ja Ritasta
- Susanna Laine avautuu vaikeasta riippuvuudestaan – ”En pääse siitä eroon!”
- Joel Harkimo palasi kotiin – Janni Hussin erikoinen käytös hämmentää
- Iida Vainio ja Archie Cruz herättivät pahennusta Lapsimessuilla
- Yliannostus: siivouskuningatar Auri Kanasen joutui teho-osastolle
- Kasinorakastajan blogi: Parhaat pelit pääsiäispaaston päiville
- Kuningatar Elisabetin ennustus toteutui – ”Kuningatar näki vaarat heti”