Nightwish-yhtyeen keulahahmo Tuomas Holopainen kertoo 27. lokakuuta julkaistussa Kaj Kunnaksen ja Paavo Nurmen kirjoittamassa Kohtaaminen II -teoksessa yhtyeen kipupisteistä ja rahasta.

Nightwish päätti yhteisen taipaleensa solistinsa Tarja Turusen kanssa Hartwall-areenalla 21. lokakuuta 2005 puolitoista vuotta kestäneen maailmankiertueensa päätteeksi. Kiertueen viimeisen keikan lopuksi Holopainen ojensi kirjoittamansa ja yhtyeen muiden jäsenten allekirjoittaman erokirjeen Turuselle.

– Minulla oli järkyttävän paha olo sen jälkeen, mitä tapahtui Turusen kanssa. Tosi tärkeä ihmissuhde katkesi niin rumalla tavalla. Kyllä se jätti elinikäiset arvet. Voin huonosti muutenkin yksityiselämässäni. Tuntui, että mikään ei onnistu, Holopainen kertoo kirjassa.

– En ollut ollenkaan valmistautunut julkisuusrumbaan, joka seurasi solistinvaihtoa. En tajunnut, että se olisi niin iso juttu. Minusta tuntui, että kaikki kaatuu päälle.

Hän kertoo työstäneensä pahaa oloaan The Poet and the Pendulum -kappaleeseen.

– Kuten niin monta kertaa aikaisemminkin, musiikki pelasti minut. Sain purettua tuntoni biisiin. Se oli puhdistava kokemus. Siten pääsin vaikean vaiheen yli ja uuteen nousuun, Holopainen kertoo kirjassa.

”En kadu vanhoja asioita”

– Totta kai tekisin tuhat asiaa eri tavalla, mutta en kadu mitään. Olemme oppineet kaikista näistä kriiseistä ja pahoista tapahtumista. Sen takia minä en kadu vanhoja asioita, Holopainen toteaa kirjassa.

Nightwish vaihtoi toistamiseen solistia vuoden 2012 syyskuussa kesken Amerikan kiertueen. Turusen tilalle valittu, raskaana ollut Anette Olzon sairastui kiertueella eikä pystynyt enää esiintymään.

Solistin terveys ei ollut ainoa ongelma, sillä myös ilmapiiri yhtyeessä oli kiristynyt. Niinpä Olzonin ja yhtyeen tiet erkanivat. Massiivinen kiertue oli kuitenkin kesken ja Nightwish pyysi Floor Jansenia solistikseen.

– Kun vaihdoimme laulajaa, ajattelimme, että Floor tai ei mitään. Ilman häntä kiertue olisi päättynyt siihen paikkaan. Meillä ei ollut varasuunnitelmaa.

Vuosien saatossa Nightwishista on kasvanut yksi Suomen musiikkihistorian suurimmista menestystarinoista ja Holopaisen arvion mukaan sen levyjä on myyty noin 10-12 miljoonaa kappaletta.

– Raha on välttämätön paha tässä maailmassa. Raha-asiat eivät kiinnosta minua pätkääkään. Minua käy heti ahdistamaan. Sen takia olen ulkoistanut kaiken raha-asioiden hoitamisen. En tiedä keikkapalkkioistamme mitään. Me pysytään taiteilijoina, Holopainen toteaa.

Lue myös:

Uutuuskirja: Kipuhelvetissä elänyt Annimari Korte yritti itsemurhaa jouluaattona – ”Olin päättänyt tappaa itseni”

Seiska: Stefan Therman lainasi pokeritähti Jens Kyllöseltä seitsemännumeroisen summan rahaa!