Kuva: Nelonen
TVOF-tähtivalmentaja Maija Vilkkumaan eläytymistä arvosteltiin ikävään sävyyn – teki palautteesta hulvattoman kappaleen
Suomen menestyneimpiin artisteihin lukeutuva Maija Vilkkumaa toimii tällä kaudella The Voice of Finland -ohjelman yhtenä tähtivalmentajana. Ohjelman Ääni ratkaisee -jaksoissa tähtivalmentajat kuuntelevat laulajien esityksiä selin tuoleissaan. He näkevät esiintyjät vasta kääntäessään tuolinsa tai esityksen päätteeksi.
Maija Vilkkumaan eläytyminen omalla tähtivalmentajatuolillaan on herättänyt katsojien keskuudessa runsaasti mielipiteitä, joista osa on kantautunut Maijan korviin saakka. Hänen omintakeinen liikehdintä esitysten aikana on saanut katsojat kyseenalaistamaan liikkeet ja arvostelemaan niitä negatiiviseen sävyyn.
Toisin kuin voisi ajatella, Maija ei suinkaan loukkaantunut kommenteista, vaan iski takaisin vähintäänkin kaksin verroin kovempaa. Hän on nimittäin julkaissut Instagram-tilillään kappaleen, jonka hän on tehnyt saamansa palautteen inspiroimana. Kitaralla itseään säestävän Maijan ohella videolle on leikattu tämän parhaat TVOF-kiehnäykset.
Jos video ei näy alla, katso se täältä.
– Omintakeinen musafiilistely-liikehtimiseni Ääni ratkaisee -jaksoissa on herättänyt ansaittua huomiota ja kommentteja. Koska olen (palkittu) lauluntekijä, tein palautteesta biisin, Maija kirjoittaa videojulkaisunsa ohessa. Hauska video ja sitäkin hauskempi kappale on saanut Maijan seuraajat haltioitumaan. Moni veikkaakin kappaleen saavuttavan vielä hittiaseman. – Mikäs se täällä soi? Ettei vaan tuleva Spotify #1, kommentoi radiojuontaja Kimmo Sainio. – Tulevilla kausilla tää on se biisi, jota kilpailijat vetää karsinnoissa, eräs seuraajista povaa. – Aivan loistavaa!! Just näin pitää näihin reagoida, toinen hehkuttaa. – Parasta on kääntää palaute omaksi edukseen! Hyvä Maija, kolmas tsemppaa.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen myös täältä. The Voice of Finlandin viimeinen Ääni ratkaisee -jakso nähdään Nelosella perjantaina klo 20.00. Tämän jälkeen ohjelma etenee Kaksintaistelu-jaksoihin. Lue myös: Maija Vilkkumaa iloitsee The Voice of Finland -pestistään – ”Tästä tulee kutkuttava kokemus” Maija Vilkkumaa muistelee muusikkovuosiensa ylä- ja alamäkiä: ”Tajusin urani olevan ohi”
LUE MYÖS:
- Totuus Sofia Belórfin ökyarjesta julki
- Sara Sieppi avautuu treffeillä Pysy Soirin kanssa: ”Minusta olisi ihan hirveää…”
- Yle: Tällä helsinkiläisklinikalla Olivia Oraksen rasvaimu tehtiin – poliisi aloitti esitutkinnan
- Kuningas Charlesilta vihdoin lausunto Meghanin ja Harryn paluumuutosta: ”Heidän henkilökohtainen asiansa”
- Olivia Oraksen kuolinsyy selvisi – somevaikuttajan vanhemmat tekivät rikosilmoituksen
- Susanna Penttilältä järkyttävä paljastus panobussista
- Näin Veronica Verho suoriutui TTK:sta – katsojat laukovat suorat sanat
- Helena Koivulta täysin poikkeuksellinen avautuminen lapsista
- Robin Packalen julkaisi vihdoin hääkuvan – vau, mikä morsian!
- Toni Wirtasen ja Tuukka Temosen riitaisat välit: ”Ei me nyt hirveesti hengailla”
- Yle: Tällä helsinkiläisklinikalla Olivia Oraksen rasvaimu tehtiin – poliisi aloitti esitutkinnan
- Susanna Penttilältä järkyttävä paljastus panobussista
- Toni Wirtasen ja Tuukka Temosen riitaisat välit: ”Ei me nyt hirveesti hengailla”
- Olivia Oraksen kuolinsyy selvisi – somevaikuttajan vanhemmat tekivät rikosilmoituksen
- Shirly Karvinen juhli synttäreitään: ”Uudet tissit”
- Näin Veronica Verho suoriutui TTK:sta – katsojat laukovat suorat sanat
- Kasinorakastajan blogi: Hyviä muutoksia ja ihmeellistä lässytystä
- Helena Koivulta täysin poikkeuksellinen avautuminen lapsista
- Suvi Teräsniskalta yllätysilmoitus! Pitkä perinne katkeaa
- Harryn ja Meghanin tuska: mistä kaivetaan rahat ökyilyyn?