
Uniikki paljastaa vihdoin, miksi erosi fitness-tähti Eevi Teittisestä – taustalla masennusta ja ahdistavaa julkisuutta
Rap-artisti Uniikki eli Dan Tolppanen, 39, kertoo uutuuskirjassaan avoimesti elämänsä käänteistä. Hän avaa myös suhdettaan fitness-urheilija Eevi Teittiseen, sekä kertoo sairastumisestaan masennukseen.
Pariskunta alkoi seurustella kesällä 2012 ja he muuttivat yhteen jo saman vuoden joulukuussa. Ensimmäinen yhteinen koti oli Teittisen 30 neliön asunto Espoon Leppävaarassa, johon Uniikki toi vain pienen määrän vaatteitaan.
Suhteen alku ei ollut helppo. Pari eli erilaisessa rytmissä ja Uniikki vietti illat studiolla tai keikalla. Teittinen taas työskenteli lähinnä päivisin. Lopulta Uniikki masentui pienessä asunnossa ja hänelle heräsi jopa itsetuhoisia ajatuksia.
– Päivä päivältä minulle valkeni entistä vahvemmin, kuinka paljon omaa tilaa kaipasin, eikä asiaa auttanut ollenkaan se, että asunto oli niin ilmiselvästi vain Eevin, ei minun, hän kertoo kirjassa.
Parin asunto sijaitsi tornitalossa juna-aseman yläpuolella ja masentuneena Uniikki huomasi ajattelevansa vaarallisesti katsellessaan ulos pienen asunnon ikkunoista.
– Mitä jos avaisin nyt parvekkeen oven ja hyppäisin sieltä alas? Miltähän tuntuisi mätkähtää alas asfalttiin? Tuo ajatus vain hiipi jostain tajuntaani, ja se säikäytti minut toden teolla.
Räppäri alkoi juhlia, jotta saisi ajatukset pois itsetuhoisuudesta. Hän haki apua myös psykiatrilta ja sai lääkkeitä, jotka turruttivat. Paras apu oli kuitenkin puhuminen asiasta hyvän ystävän kanssa. Uniikin olo alkoi helpottua ja mies lopetti lopulta lääkkeiden syömisen. Hän osti myös oman asunnon Helsingin Töölöstä, johon muutti yhdessä Teittisen kanssa.
Myöhemmin pari osti yhdessä omakotitalon ja Uniikki kosi rakastaan vuonna 2015 Blockfesteilla festariyleisön edessä. Mutta kaikki ei kuitenkaan mennyt kuten mies oli suunnitellut. Vain 10 kuukautta myöhemmin he ilmoittivat somessa eronneensa.
– Kova työtahtini, Eevin tiukka bikini fitness -kisadieetti ja etenkin kahden julkisuuden henkilön väliseen seurusteluun liittyvät ongelmat olivat koetelleet suhdettamme paljon.
Uniikki koki ahdistavana, että viaton sunnuntaikävely saattoi päätyä juorulehtien sivuille.
– Leppoisaa vapaa-ajan viettämistä varten varaamamme tunnitkin olivat kääntyneet usein siihen, että toimimme toistemme hovikuvaajina sosiaalista mediaa varten. Mitään dramaattista ei kuitenkaan ollut tapahtunut. Yhteiselomme ei vain enää sujunut.
Miikka Anttosen kirjoittama kirja Uniikki elämä (Otava) julkaistiin 4. joulukuuta.
Lue myös:
Uniikki unohti henkkarit ja joutui kiusalliseen tilanteeseen – ei saanut viiniä Alkosta
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Iida Vainiolta upea vauvapaljastus!
- Mitä tapahtuu Ansku Bergströmin ja Elina Gustafssonin eromökille?
- Helena Koivulta erikoinen julkaisu Mikosta
- No huh! Iida Vainio julkaisi ällistyttävän videon
- Sara Siepiltä avoin ulostulo
- Rikoksista tuomittu Archie Cruz avautui somessa
- Suomi pyrkii tukemaan uusia yrittäjiä taloudellisesti
- Maisa Torppa sai köyhien oikeusapua – ökyelämän todellinen tausta
- Bianca Censori saapui Grammy-gaalaan käytännössä alasti – katso paljonpuhuva kuva
- Iida Vainion upea muodonmuutos paljastui – katso kuva
- Iida Vainiolta upea vauvapaljastus!
- Helena Koivulta erikoinen julkaisu Mikosta
- No huh! Iida Vainio julkaisi ällistyttävän videon
- Mitä tapahtuu Ansku Bergströmin ja Elina Gustafssonin eromökille?
- Maisa Torppa sai köyhien oikeusapua – ökyelämän todellinen tausta
- Sara Siepiltä avoin ulostulo
- Iida Vainion upea muodonmuutos paljastui – katso kuva
- Rikoksista tuomittu Archie Cruz avautui somessa