Rantabaari- ja Uusi päivä -sarjoista tuttu näyttelijä Hennariikka Laaksola odottaa ensimmäistä lastaan. Hän paljasti ilouutisen Yhden yön juttuja -podcastissa, jota hän luotsaa yhdessä entisenv Uusi päivä -näyttelijöiden Amelie Blaubergin ja Thelma Sibergin kanssa.

Hän paljastaa kertoneensa raskaudesta Amelielle ja Thelmalle vasta podcastin nauhoituksissa.

– Me olemme juuri poikaystäväni kanssa käyneet katsomassa kämppiä ja eri alueita. Aikaisemmin minulla on ollut haave kaksikerroksisesta kämpästä Ullanlinnasta. Nyt se ajatus on kuitenkin vähän muuttunut. On pitänyt katsoa vähän eri aspekteja nyt kun meille tulee vauva, Hannariikka kertoi raskaudestaan podcastissa.

Amelie ja Thelma yllättyivät täysin ja rupesivat kiljumaan kuultuaan uutisen.

Hennariikka paljasti, että lapsen laskettu aika on huhtikuussa.

Hyppy Rantabaari-sarjaan

Hennariikalla on rooli CMoren suositun Rantabaari-sarjan neljännellä tuotantokaudella. Kausi kuvattiin viime kesänä. Hän kertoi tuolloin Metropolille, millaista oli hypätä uuteen rooliin.

– On tuntunut tosi kivalta hypätä mukaan sarjaan, sillä porukka on tosi rento. En tuntenut työryhmää juurikaan ennestään. Ainoastaan muutaman ihmisen kanssa olin tehnyt töitä aiemmin. Meillä on ollut tosi hauskoja kuvauspäiviä, Hannariikka kertoi Metropolille.

”Jännittää jakaa henkilökohtaisia tarinoita”

Hennariikka on tehnyt Yhden yön juttuja -podcastia näyttelijäystävysten kansssa vuodesta 2019. Kolmikko on jakanut podcastissa muun muassa tarinoita ihmissuhteisiin ja deittailuun liittyen.

– Koemme, että kaikesta voi puhua, jos löytää oikean kulman aiheeseen.

– Totta kai minua jännittää joskus jakaa henkilökohtaisia tarinoita kuuntelijoillemme. Se on niin erilaista kuin näyttelijän perustyö. Näyttelijänä saan olla roolin takana. 

– Teimme esimerkiksi mielenterveysjakson, jota ennen meitä kaikkia hermostutti ja mietimme, olemmeko valmiita puhumaan aiheista. Onneksi tehtiin, koska jaksoa on kommentoitu paljon ja ollut hyvin tykätty.

Päärooli jo lukioikäisenä

Hennariikka teki ensimmäisen pääroolinsa kameran edessä vuonna 2003 ensi-iltaan tulleessa Espoon viimeinen neitsyt -elokuvassa. Hän oli tuolloin lukioikäinen.

– Elokuva tuli jokin aika sitten televisiosta. Sitä katsoo tosi lämmöllä ja ajatellen, että siellä se raukka räpiköi. Yritin kovasti. Sen tekemisestä on lämpimiä muistoja. Haluaisin sanoa nuorelle itselleni, että älä turhaa stressaa. Siihen aikaan roolin tekeminen tuntui maailman isommalta ja sitähän se myös oli, sillä olihan kyseessä ensimmäinen päärooli.

– Nykyään, kun näen elokuvan, pystyn näkemään tekemisessä muutakin kuin pelkkiä virheitä. Kyseinen rooli oli ensimmäinen kameraroolini.

Lue myös:

IL: Maria Veitola paljasti kamalimman Yökylässä vierailun: ”Oli ristiriitaista olla yökylässä ihmisellä, joka ei halua minun olevan siellä”

Tälläistä kuvaa et ole ikinä nähnyt pääministeri Sanna Marinista – makaa sängyssä yövierailijan kanssa!