Kuva: Nelonen
Vain elämää -tähti Arja Korisevan yllättävä aluevaltaus: ”Minusta tulee elokuvatähti!”
Laulaja Arja Koriseva on mukana lokakuussa Nelosella alkavan Vain elämää -sarjan 11. tuotantokaudella.
Arja kertoo Metropolille odottaneensa jo useamman vuoden kutsua ohjelmaan. Hän ei tuntenut ennestään sarjan muita tähtiä.
– Ohjelmaan osallistuminen oli ihana kokemus. Suurinta antia olivat sarjan muut tähdet. Heidän seurassa oli inspiroivaa olla, sillä olen porukasta ainoa, joka ei ole tehnyt omia kappaleita. Olen kuitenkin pitkään haaveillut, että voisin toimia sanoittajana, koska heittelen ilmaan ajatuksia, haluan herättää tunnetiloja ja puhun paljon, Arja Koriseva kertoo Metropolille.
Muut Vain elämää -sarjan tähdet ovat kannustaneet Arjaa osallistumaan kappaleiden tekemiseen.
– Kaikki ovat lupautuneet auttamaan minua. Voin jatkossa kilauttaa kaverille, jos tarvitsen apua. Mariska kertoi minulle, että hänellä on tekeillä uusi kappale minulle.

Näytteleminen työllistää
Koronapandemiasta huolimatta Arjan elämä on yhtä hullunmyllyä. Hän näyttelee Aleksanterin teatterin Menopaussi-musikaalissa, valmistautuu konsertteihin sekä kuvaa Kontios ja Parmas -sarjan kolmatta tuotantokautta. – Sarjasta tehdään myös elokuva, joka kuvataan syksyn aikana. Näyttelen sarjassa ja elokuvassa Arja Korisevaa, jolle on käsikirjoitettu repliikit. Välillä tulee olo, että enhän minä voi noin sanoa. Miltä näytteleminen on tuntunut? – Hyvältä, sillä näytteleminen on aina kiinnostanut minua. En ole koskaan arastellut kameroita. En ole käynyt mitään kouluja, mutta olen oppinut tekemisen kautta. Olen varmasti onnistunut, koska töitä on riittänyt. Lue myös: Arja Koriseva sai Reino Nordinin itkemään Vain elämää -sarjan kuvauksissa: ”Tunteenpurkauksille ei mahda mitään” Vain elämää -tähti Herra Ylppö rakastui: ”Enää ei tarvitse pörrätä helvetin Tinderissä” – katso video!LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kasinorakastajan blogi: Sateita pakoon ilmojen halki ja pubin perukoille
- Presidentti Sauli Niinistöltä erikoinen paljastus Aaro-pojasta: ”Nyt täytyy tunnustaa”
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia