Kuva: Nelonen
Vain elämää -tähti Mariska julkaisee aikuisten joululevyn: ”Ajatus syntyi jo pari vuotta sitten”
Vain elämää -sarjan uudella tuotantokaudella mukana oleva laulaja Mariska julkaisee joululevyn.
– Olen tehnyt albumillisen uutta joulumusiikkia. Katsotaan, mitä possu-sanoituksia olen saanut aikaiseksi. Kappaleet on tehty vähän eri kulmalla kuin on aiemmin totuttu tekemään joulukappaleet, Mariska kertoo Metropolille.
– Ajatus joululevyn tekemiseen syntyi pari vuotta sitten, kun tein Voiko pukki tulla? -joulukappaleen Super-Jannen ja Seren kanssa. Heidän kanssaan oli sen verran kiva tehdä kappale ja ajattelin, että olisi mukava jatkaa joulukappaleiden tekemistä.
Onko albumi suunnattu aikuisille vai lapsille?
– Kyllä se on aikuisten levy. Kai sitä nuoremmatkin voivat kuunnella, Mariska pohtii.
Joululevyn lisäksi Mariska on työstänyt uutta pitkäsoittoaan ja tehnyt yhteiskappaleen räppäri F:n kanssa.
– Albumin pitäisi ilmestyä ensi vuonna, mutta tarkkaa ajankohtaa en osaa vielä sanoa.
LUE MYÖS:
- Joni-rakkaalta hellyttävä julkinen ele Sanna Marinille
- Janni Hussi liittyi deittisovellukseen – nämä ovat ”yksinkertaiset nautinnot”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion podcast-uralle ikävä uutinen: ”Meillä ei ole…”
- Rita Niemi-Mannisesta rikosilmoitus – heittää tiukan kuitin
- Johanna Tukiainen aiheutti hämmennystä joulutapahtumassa – katso kuvat
- Oho! Näin upealta näyttää Sara Siepin ökymökillä
- Kasinorakastajan blogi: Joulukalenteri ja jouluturnaukset – Kaikkien aikojen joulu!
- Huh mikä muutos! Timo Jutila pudotti käsittämättömän määrän painoa
- Sanna Marinin tilanne – ökyasunto ei ole käynyt kaupaksi
- Lähde: Prinsessa Catherine shokissa prinssi Williamin salasuhteesta