Väite: Tyttären päätös mursi Brad Pittin – ”Hän on järkyttynyt”
Mediassa on uutisoitu viime aikoina Brad Pittin ja Angelina Jolien yhteisten lapsien nimimuutoksista. Osa lapsista on jo hankkiutunut eroon Pittin sukunimestä, ja valinnut nimekseen pelkästään Angelinan sukunimen.
Nyt myös Shiloh-tyttärellä on uutisoitu olevan samat aikeet, ja myös hänen huhutaan haluavan luopua isänsä sukunimestä.
Juuri 18 vuotta täyttänyt ja vielä ainakin toistaiseksi Jolie-Pitt-sukunimellä kulkeva Shiloh jätti TMZ:n tietojen mukaan hakemuksen sukunimensä vaihtamisesta 27. toukokuuta.
Nyt People-lehdelle avautunut lähde väittää, että Pitt olisi murtunut tyttärensä aikeesta.
– Hän on järkyttynyt siitä, että Shiloh luopui sukunimestään. Hän ei ole koskaan tuntenut enemmän iloa kuin silloin, kun hän syntyi. Hän halusi aina tyttären, lähde kertoo.
– Muistutukset siitä, että hän on menettänyt lapsensa, eivät tietenkään ole helppoja Bradille. Hän rakastaa lapsiaan ja kaipaa heitä. Tämä on hyvin surullista, hän jatkaa.
Lehtitietojen mukaan Shiloh on jo neljäs Jolien ja Pittin kuudesta lapsesta, joka on luopunut isänsä sukunimen käyttämisestä. Myöskään Vivienne, 15, Zahara, 19, sekä Maddox, 22, eivät tietojen mukaan käytä enää isänsä sukunimeä.
Brangelinana tunnettu Hollywoodin suosikkipari erosi vuonna 2016. Ero saatiin päätökseen vasta vuonna 2019, ja pariskunnan välit ovat riitaisat. Jolie on syyttänyt Pittiä muun muassa väkivaltaisesta käytöksestä.
Lähde: Iltasanomat
- Danny arvostelee Erika Vikmanin tyyliä – ylistää sen sijaan pikkusisko Jennikaa
- Salatuissa elämissä rajuja käänteitä – Tämä suosikkihahmo sortuu syrjähyppyyn!
- Susanna Penttilä rajussa rahakurimuksessa – verottajalta jättipommi!
- Shokkikäänne Marius Borg Høibyn tilanteessa – rötösprinssi kärähti kotiarestissa
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä
- Shokkikäänne Marius Borg Høibyn tilanteessa – rötösprinssi kärähti kotiarestissa
- Danny pyytää Erika Vikmanilta anteeksi: ”Olen pahoillani”
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Danny arvostelee Erika Vikmanin tyyliä – ylistää sen sijaan pikkusisko Jennikaa