Vesku Jokisen koskettava avautuminen traagisesta menetyksestään: ”En saanut häneen yhteyttä”
Klamydia-yhtyeen laulaja Vesku Jokinen avautuu lauantaina nähtävässä Vain elämää -sarjan jaksossa läheisensä kuolemasta, kun pohjustaa pöytäseurueelle Ressu Redfordin päivänä esittämäänsä kappaletta.
– Sun repertuaarista löytyy yksi helvetin hyvä versio sellasesta biisistä, joka oli mulle ja mun edesmenneelle frendille läheinen juttu. Vedettiin sitä nuotio-kitara-sessioissa, Vesku Jokinen toteaa.
Ystävä menehtyi menehtyi viime kesänä syöpään.
– Olimme olleet puhelimitse yhteydessä, joten ajattelin, että voisimme muutakin kuin soitella, kun olin tulossa Helsingin suuntaan nauhoittamaan ensimmäisiä Vain elämää -sarjan inserttejä.
– Soitin herralle, että olisin tulossa katsomaan häntä. En saanut häneen yhteyttä. Terhokodista minulle sanottiin, että hän ei ole enää täällä. Hän oli kuollut paria päivää aikaisemmin. Esittämäni kappale menee Jukalle, Vesku kertoo.
Vain elämää Nelosella 2.10. alkaen
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”