Vihdoin piste missikohulle? Sarah Dzafcen rikosilmoitus ei johda tutkintaan
Entisen Miss Suomen Sarah Dzafcen ympärillä kuohunut missikohu on saanut uuden käänteen. Poliisi on päättänyt, ettei Dzafcen tekemän tutkintapyynnön perusteella aloiteta esitutkintaa. Asiasta kertoi ensimmäisenä Seiska.
Helsingin poliisin tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Katariina Rinne vahvistaa Iltalehdelle, että tapauksen esiselvitys on valmistunut.
– Esitutkintaa ei aloiteta. Asiassa ei ole syytä epäillä rikosta, Rinne toteaa.
Poliisi arvioi asiaa erityisesti kunnianloukkauksen ja kiskonnan näkökulmasta, sillä niihin Dzafcen puoli oli tutkintapyynnössään viitannut. Viranomaisten mukaan rikosepäilyille ei kuitenkaan löytynyt perusteita.
Kohu sai alkunsa joulukuussa 2025, kun Dzafce menetti Miss Suomi -tittelinsä niin sanotun silmienvenytyskohun seurauksena. Missiorganisaatio järjesti tuolloin tiedotustilaisuuden, jossa Dzafce luopui kruunustaan ja samalla uudeksi Miss Suomeksi julkistettiin Tara Lehtonen.
Dzafcen asiamies, oikeustieteen tohtori Kari Uoti, kertoi aiemmin Iltalehdelle tehneensä maaliskuussa tutkintapyynnön Helsingin poliisille. Uodin mukaan tarkoituksena oli selvittää, oliko Miss Suomi -organisaation toiminnassa tapahtunut rikosta kruunun menettämisen yhteydessä.
Tutkintapyynnössä pyydettiin poliisia arvioimaan muun muassa sitä, oliko Miss Suomi -organisaation toimitusjohtaja Sunneva Sjögrén syyllistynyt kunnianloukkaukseen, kiskontaan tai johonkin muuhun rikokseen.
Sjögrén kommentoi asiaa aiemmin Iltalehdelle ja kertoi luottavansa viranomaisten riippumattomaan arviointiin. Häneen ei ollut tutkinnan aikana oltu yhteydessä poliisista.
Nyt poliisin ratkaisu näyttää ainakin toistaiseksi päättävän yhden luvun viime kuukausien puhutuimmasta missikohusta.
- Danny arvostelee Erika Vikmanin tyyliä – ylistää sen sijaan pikkusisko Jennikaa
- Salatuissa elämissä rajuja käänteitä – Tämä suosikkihahmo sortuu syrjähyppyyn!
- Susanna Penttilä rajussa rahakurimuksessa – verottajalta jättipommi!
- Shokkikäänne Marius Borg Høibyn tilanteessa – rötösprinssi kärähti kotiarestissa
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä
- Kasinorakastajan blogi: Pelejä marraskuun pelastukseksi!
- Danny pyytää Erika Vikmanilta anteeksi: ”Olen pahoillani”
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta