Vyyhti Prinssi Harryn ympärillä kiristyy – ”Hänen on aika lähteä kotiin”
Prinssi Harry on joutunut kiperään tilanteeseen oikeistokonservatiivisen ajatushautomo The Heritage Foundationin vaadittua hänen viisumihakemuksensa julkistusta. Tuomari Carl Nichols määräsi osittaiset asiakirjat julkaistavaksi tiistaina (18.3.).
Viisumihakemuksen asiakirjoja on julkaistu kaikkiaan 80 sivun verran, mutta suuri osa niistä ja esimerkiksi itse hakemus on muokattu piiloon. Myös Harryn maahanmuuttajastatus on jätetty piiloon. Käytännössä asiakirjat ovat 80 sivua tekstiä, jonka päälle on muotoiltu mustat palkit.
Osa tiedostoista on mustattu kokonaan, eli niiden sisältämät tiedot ovat oletettavasti kokonaisuudessaan arkaluontoisia.
The Heritage Foundationin lakimies Samuel Dewey kommentoi ajatushautomon tahtovan asiakirjat julki juurikin prinssi Harryn huumeidenkäytön takia. Yhdysvaltain viisumihakemuksessa kysytään huumeiden käytöstä, ja sen myöntäminen on peruste viisumin eväämiselle.
Prinssi on myöntänyt käyttäneensä huumeita kirjassaan Varamies.
Ajatushautomon johtaja Mike Howell puolestaan toteaa suoraan uskovansa prinssin piilottelevan jotakin sellaista, jonka julki tulemisesta hän saisi lähtöpassit Yhdysvalloista. Kaikkiaan Heritage Foundation antaa ymmärtää, ettei oikeusvääntö ole heidän osaltaan ohi.
– Prinssi Harryn on aika lähteä kotiin, hän täräyttää.
– Jokainen osittainen vastaus nostaa esiin kolme uutta kysymystä. Nyt uskomme, että hän on syyllistynyt törkeään rikokseen valehtelemalla 0–1 viisumissa ja lomakkeessa DS-160, Mike kommentoi.
Hän viittaa väliaikaiseen oleskeluun tehtävään hakemukseen. 0–1 viisumi on varattu ”henkilölle, jolla on poikkeuksellinen kyvykkyys”.
– (…) Oikeuslaitos ja prinssi Harry juonittelivat piilottaakseen totuuden ja tuhlatakseen valtavan määrän julkisia resursseja puolustaakseen henkilöä, joka vihaa omaa kotimaataan ja on päättänyt tuhota tämänkin, hän jatkaa.
– Prinssi Harryn tulisi karkottaa itsensä nyt. Hän voi käyttää kuninkaallista statustaan ja juoda Netflixin liberaalista rahakoneesta ja arvostellakseen vuoden 2024 presidentinvaalien tuloksia Yhdistyneessä kuningaskunnassa heidän veronmaksajiensa kustannuksella.
Prinssin edustajat eivät ole kommentoineet asiaa.
Lähde: Seiska
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”