Wau! BB-Janica julkaisi uskomattomat kuvat muodonmuutoksestaan – tähtää bikini fitness -kisoihin: ”Harmi, etten aiemmin aloittanut”
Vuoden 2011 Big Brother -voittaja Janica Westerback (o.s. Kortman) aloitti fitness-treenamisen marraskuussa ja tähtää nyt bikini fitness -kisoihin. Janican valmentajana on toiminut kauneusalan yrittäjä Tiina Jylhän puoliso Tapani ”Tape” Valkonen.
Janica julkaisi Instagram-tilillään upeita kuvia kovan treenin tuloksista ja muuttuneesta ulkomuodostaan.
– Kymmenen viikkoa treeniä takana. Olen kutistunut, mutta paino ei ole pudonnut ollenkaan ja se ei olekaan tarkoitus, Janica kirjoittaa.
Hän paljastaa, että on saanut myös edistymisestään kehuja Tapelta, joka laittoi myös kaunottaren ruokavalion uusiksi. Vaikeinta Janicalle onkin ollut riittävä syöminen, jota tulisi lisätä entisestään.
– Ruokailutottumukseni olivat jo aiemmin terveelliset, mutta entiseen verrattuna määrät ovat nyt niin suuria.
Janica iloitsee treenamisesta ja nauttii myös sen myötä saamastaan omasta ajasta.
– Salilla käyminen on ihanaa omaa aikaa, omien ajatusten kanssa, kiireisen elämän ja perhe arjen keskellä.
– Olen tainnut jäädä vähän koukkuun. Harmi, etten aiemmin aloittanut, mutta parempi varmasti myöhään, kuin ei milloinkaan.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Lue myös:
BB-voittaja Janica Westerback treenaa bikini fitness -kisoihin – huima muodonmuutos vain kuukaudessa
Oho! BB-Janica aloitti fitness-treenaamisen – katso bikinikuvat nykykunnosta!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät