Yleisö järkyttynyt räppäri Pyhimyksen käytöksestä: törkeää sekoilua ja omien lasten haukkumista keikoilla
Teflon Brothersista ja soolourastaan tunnettu Pyhimys eli Mikko Kuoppala jatkaa shokeeraavaa lavasekoiluaan.
Pyhimyksen kerrotaan toistuvasti esiintyvän sekavana ja suorastaan halveeraavan yleisöään.
Esimerkiksi Mikkelin Sommerfesteiltä kantautui heinäkuussa seuraavaa:
– Pyhimys oli aivan sekaisin keikan aikana. Hän toisteli ”Mikkeli, kokkeli” -mantraa ja kaatui selälleen lavalla, katsoja kertoo.
– Hän joi esiintyessään usean oluen ja hörppi vähän väliä jotain armeijatyylisestä pullostaan. Lopulta hän ei enää kyennyt laulamaan juuri mitään.
Pyhimyksen sekoilu käynnistyi mitä ilmeisimmin jo keväällä. Huhtikuussa Pyhimyksen outoa mongerrusta ja pöyristyttäviä puheita kuultiin, kun hän vieraili Jussi Heikelän ja Arto Koskelon isännöimässä 23 minuuttia -podcastissa.
Jaksossa Pyhimys muun muassa rinnastaa Sanna Marinin tunnekylmyyden massamurhaaja Anders Behring Breivikiin. Jakson kommenttikenttä täyttyi nopeasti.
– Jätkähän on ihan soosissa, eräs kommentoi.
– Mitä helvettiä minä juuri kuuntelin, toinen ihmettelee.
– Ens kerralla Mikko haastiksiin selvinpäin, kolmas neuvoo.
Elokuun Simerocksissa puolestaan todistettiin hämmentävää näytelmää. Rovaniemeltä raportoitiin Pyhimyksen ”ala-arvoisesta käytöksestä” ja ”taustanauhan kanssa esiintymisestä” keikkansa yhteydessä.
– Pyhimyksen kunto oli todella kyseenalainen ja käytös sen mukaista. Hän horjui, sekoili puheissaan, makasi lavalla, puhui vihreistä herneistä ja avioerosta, Rollosta raportoitiin.
Simerockissa yleisön joukossa kuulemma pohdittiin, oliko räppäri nauttinut jotain vielä miestäkin väkevämpää. Samanlainen huoli heräsi toissa lauantaina, kun Teflon Brothers esiintyi Kainuun musiikkijuhlilla.
– En tiedä mitä Pyhimys oli vetänyt, mutta mikit lentelivät useasti pitkin lavaa, samoin kaljat. Hän huitaisi itseään mikrofonilla otsaan ja huuteli väliin, kun muut yrittivät laulaa. Oli kyllä tosi noloa käytöstä.
Sama sekoilu ja outo mongerrus jatkui myös, kun Teflon Brothers esiintyi Lahden Isojano-festivaaleilla.
Pyhimys haahuili alusta asti omissa maailmoissaan. Hän istuskeli välillä pitkiä pätkiä hiljaa lavalla, nautti jatkuvasti janojuomaa ja mongersi bändikaveriensa räpin päälle.
Hän myös potkaisi mikkiständin kumoon, syljeskeli ja yökkäili lavalle sekä heitti lasipullonsa menemään. Kiusaantuneen oloiset bändikaverit eivät noteeranneet, kun Pyhimys intoutui höpisemään sekavia ja loukkaavia juttujaan:
– Onks teistä kuinka moni pistänyt viestiä nyksälleen, et sä oot eksä? Se on helppoa: ”SÄ OOT EKSÄ!” Se on helvetin helpottavaa. Tulee vaan kusipäisiä lapsia, mulla on kokemusta, Pyhimys selitti keikalla.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Puukotettu Mika Salo kertoo voinnistaan: ”Idiootteja”
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Asiantuntijalta suoraa puhetta Pete Parkkosen laulusuorituksesta
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?