Kuva: Instagram - antti_tuisku
Yllätysilmoitus! Antti Tuisku kirjoittaa kirjan menestyksestä: ”Olen ylpeä ja innoissani!”
Poptähti Antti Tuisku, 36, yllättää uudella aluevaltauksellaan. Hän paljasti Instagram-tilillään kirjoittavansa kirjaa jota on työstänyt viime keväästä asti.
– Nyt se on virallista ja julkista tietoa! Asia, josta olen asiasta valtavan ylpeä ja innoissani! Kirja kantaa nimeä Menesty! ja se ilmestyy myöhemmin ensi vuonna, Tuisku iloitsee.
Projekti sai alkunsa kun hän keskittyi koronapandemian puhjettua tekemään hyvinvointiin liittyviä webinaareja ja luentovalmennuksia.
– Kaivoin Varalan urheiluopistossa tehdyt aineistoni menestyksestä. Kun olin pari viikkoa päivittänyt ajatuksiani, huomasin tekstiä syntyvän todella paljon. Niin paljon, että mietin uskaltaisinkohan ajatella kirjoittavani siitä kirjan, Tuisku kertoo.
– Olen solminut kustannussopimuksen ja lähettänyt eteenpäin ensimmäisen version
kirjastani. Prosessi elää ja on vielä kesken, mutta voin jo nyt sanoa, että tämä on yksi hienoimmista koskaan tekemistäni asioista, hän iloitsee.
Tuiskun mukaan kirjaprojekti on myös auttanut häntä jaksamaan henkisesti vaikean ajan keskellä.
– Ihminen elää eniten totuttujen asioiden ulkopuolella ja uusien asioiden äärellä ja sen olen jälleen omalla kohdallani todistanut.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä. Lue myös: Salkkarit-tähti Mikko Parikka kertoo nyt, miksi päätti lopettaa Salatuissa elämissä: ”Se tuntui oikealta” Ina Mikkola pettyi karvaasti pudottuaan Masked Singer Suomi -ohjelmasta: ”Ehkä kokonaisuus oli liian sexy”
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Näin Linda Lampenius on muuttunut – katso kuvat vuosien varrelta
- Karut kuvat leviävät: kohuissa rypenyt prinsessa Mette-Marit edusti happiviiksissä
- Näin törkeästi Israel manipuloi Euroviisujen äänestystä
- Viisuasiantuntijalta täyslyttäys ammattilaisraadeille – ”Kuuseen”
- Ruotsin Euroviisuedustaja Felicialta tiukkaa tekstiä: ”En ainakaan aio matkustaa Suomeen”
- Asiantuntijalta suoraa puhetta Pete Parkkosen laulusuorituksesta
- Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: Huhut ovat sittenkin totta!
- Euroviisut 2026: Finaali, tulokset, esittäjät, biisit
- Iida Vainio kohahdutti VIP-tapahtumassa – kroppa sai leuat loksahtamaan
- Suomen kultainen esiintymispaikka herätti syytökset suosimisesta: ”Pirullista ja puolueellista”
- Näin törkeästi Israel manipuloi Euroviisujen äänestystä
- Ruotsin Euroviisuedustaja Felicialta tiukkaa tekstiä: ”En ainakaan aio matkustaa Suomeen”
- Asiantuntijalta suoraa puhetta Pete Parkkosen laulusuorituksesta
- Itävaltalaislehdeltä rajuja syytöksiä Lampeniuksesta ja Parkkosesta: Yleltä suoraa puhetta
- Iida Vainio kohahdutti VIP-tapahtumassa – kroppa sai leuat loksahtamaan
- Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: Huhut ovat sittenkin totta!
- Viisuasiantuntijalta täyslyttäys ammattilaisraadeille – ”Kuuseen”
- Tänään tv:ssä: Linda Lampenius ja Pete Parkkonen Euroviisujen semifinaalissa
- Muistatko suosikkisarja Melrose Placen? Tältä naistähdet näyttävät nykyään
- Vicky Rosti, 67, Anna-lehdelle: “Olen onnellisempi kuin kolmekymppisenä”