Kuva: Instagram - inamikkola
Ina Mikkola pettyi karvaasti pudottuaan Masked Singer Suomi -ohjelmasta: ”Ehkä kokonaisuus oli liian sexy”
Toimittaja Ina Mikkola joutui Masked Singer Suomi -ohjelman lauantaina 24. lokakuuta nähdyssä jaksossa poistamaan maskinsa ja paljastui Tikruksi. Hän myöntää Instagram-tilillään pettyneensä pahemman kerran lyhyestä taipaleestaan ohjelmassa. Mikkola kertoo katsoneensa ohjelman koko ensimmäisen kauden.
– Osallistuin tähän ohjelmaan siksi, että saisin leikkiä ja pitää hauskaa! Muutenkin kelaan, että aikuisten kannattaisi yleisesti ottaen leikkiä enemmän, hän kirjoittaa.
Mikkola halusi myös haastaa itsensä ja saada elämään jännitystä. Hän on kuitenkin ylpeä siitä, että lauloi nuotilleen ja tulkitsi kappaleen omalla tavallaan. Tanssikoreografioita pelkäävänä ihmisenä hän opetteli koreografian ja pelosta huolimatta onnistui vielä tanssimaan sen.
– Ja tämän tein vielä pitkällä viitalla ja korkkareilla. Petyin ihan sairaasti, että en saanu leikkiä enempää! Ehkä huikeasta showsta huolimatta kokonaisuus oli liian sexy studioyleisölle, Mikkola pohtii putoamistaan.
– Täytyy sanoa, että ohjelmaan osallistuminen oli kyllä yks hulvattomin kokemus, jonka olen kokenut!
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä. Lue myös: Playboyssa poseerannut suomalaislaulaja puhuu musiikkibisneksen vaietusta puolesta: ”Ala on hyvin ikärasistinen” Karita Mattila sai yllättävän seksitarjouksen kolmekymppiseltä mieheltä – näin laulaja reagoi viestiin!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Muistatko legendaarisen Ritariässän? Et tunnistaisi häntä enää kuvista
- Kasinorakastajan blogi: Huhtikuun parhaat pelit kasinoilla
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Euroviisut 2026: Semifinaali, finaali, esiintyjät, tv
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Muistatko legendaarisen Ritariässän? Et tunnistaisi häntä enää kuvista
- Kasinorakastajan blogi: Huhtikuun parhaat pelit kasinoilla
- Kohussa ryvettynyt Sarah Dzafce avautuu: ”Nelinumeroisia summia”
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne