Kuva: Instagram - pauliinai
Yllätysmuutto Portugaliin! TIS-Pauliina myi tavaransa ja irtisanoutui työstään: ”Muutin ulkomaille unelmien perässä”
Temptation Island Suomi -ohjelmasta tuttu Pauliina Ikonen päätti yllättäen pistää elämänsä uusiksi. Ohjelmassa kolmannella ja viidennellä tuotantokaudella mukana ollut Pauliina pakkasi tavaransa ja muutti Portugaliin.
Kaunotar kertoi muutostaan Instagram-tilillään ja Stories-osiossa.
– Irtisanoin vakiduunin, myin tavarat ja muutin maahan missä en ollut ennen käynyt, Pauliina kertoo rohkeasta ratkaisustaan.
Hän kertoo haaveilleensa jo vuosia asumisesta ulkomailla.
– Koronasta huolimatta päätin toteuttaa tämän haaveen nyt: koskaan ei tiedä mitä elämä tuo tullessaan. Enkä halua elää ”sitten kun” tai ”mitä jos” -elämää tai vanhana katua etten nuorena mennyt ja tehnyt kun siihen oli mahdollisuus. Siksi päätin napata koiran kainaloon ja muuttaa unelmien perässä ulkomaille, hän kirjoittaa.
Aivan yksin Pauliinan ei tarvitse Portugalissa asustaa, sillä mukana on myös kaunottaren Dumle-koira ja naapurissa asuvat Temppareista tutut Sonja ja Miikka.
Pauliina kertoo aloittavansa uudessa työssä jo seuraavalla viikolla, mutta nauttii sitä ennen lomailusta uusissa maisemissa.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä. Lue myös: Sofia Belórf etsii nyt tosissaan sinkkukotia – tietysti Sinkkuelämää-sarjan tyyliin Kirja: Frederik kertoo vetäneensä kokaiinia BB-talossa Andy McCoyn kanssa: ”Se vaikutti niin hienostuneelta, että minäkin pyysin”
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Shirly Karviselta intiimi paljastus rakkaudesta: ”Minusta on sairasta, että…”
- Norjan hovia kohtasi jälleen suru
- Seela Sella, 89, syöpähoitojen jälkeen: ”Nyt pitäisi pikkuisen kiirehtiä!”
- Jere Karalahdelta jymy-yllätys: Teko tallentui videolle
- Sara Siepiltä ihana paljastus vauva-arjesta
- Virkavalta pysäytti Susanna Penttilän panobussin: Käyttökielto
- Ällöttävä väite brittihovin kuuluisimmasta palatsista leviää
- Danny ja Helmi tulisissa tunnelmissa – herättivät muidenkin huomion
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä
- Sanna Marin ja Joni-rakas: Kiusallinen välikohtaus Finnairin bisnesluokassa
- Sanna Marin ja Joni-rakas: Kiusallinen välikohtaus Finnairin bisnesluokassa
- Danny ja Helmi tulisissa tunnelmissa – herättivät muidenkin huomion
- Shirly Karviselta intiimi paljastus rakkaudesta: ”Minusta on sairasta, että…”
- Kasinorakastajan blogi: Heinäkuun kuumat pelit ja lomille lompsis
- Jari Sillanpäältä shokkipaljastus suhteestaan Siimiin: ”Siim on kaikki kaikessa”
- Jere Karalahdelta jymy-yllätys: Teko tallentui videolle
- Leskeksi jäänyt Tuukka Temonen treffeillä TV-psykologin kanssa – kommentoi suhdehuhuja
- Seela Sella, 89, syöpähoitojen jälkeen: ”Nyt pitäisi pikkuisen kiirehtiä!”
- Norjan hovia kohtasi jälleen suru
- Suzanne Innes-Stubb käänsi katseet rohkealla asuvalinnallaan