Yllätysuutinen! Laulajalegenda Frederik pyrkii eduskuntaan
Tunnettu iskelmätähti Frederik eli Ilkka Sysimetsä on asettunut ehdolle tulevan kevään eduskuntavaaleihin. Frederik pyrkii kansanedustajaksi Vapauden liitto -puolueen riveistä.
Vapauden liitto kertoo Frederikin eduskuntavaaliehdokkuudesta omilla nettisivuillaan julkaisemassaan tiedotteessa. Frederik on nimetty puolueen sitoutumattomaksi ehdokkaaksi Uudenmaan vaalipiiriin.
Tiedotteessa Frederik listaa liudan asioita, joita hänen mielestään Suomessa pitäisi korjata. Frederikin mukaan Suomen tulisi muun muassa erota eurosta ja panostaa aiempaa vahvemmin vanhustenhoitoon. Lisäksi Frederik haluaisi poistaa koulujen opetussuunnitelmasta pakollisen ruotsin kielen opetuksen sekä uudelleenkäynnistää suomalaisen turvetuotannon.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Frederik on pyrkinyt myös aiemmin kansanedustajaksi Arkadianmäelle. Vuonna 2007 hän oli perussuomalaisten ehdokkaana Helsingin vaalipiirissä, ja keväällä 2015 laulaja yritti päästä eduskuntaan Muutos 2011 -puolueen sisältä. Kummallakaan kerralla Frederikin äänet eivät riittäneet saamaan eduskuntapaikkaa.
Sittemmin Frederik on todennut julkisuudessa, ettei enää tähtäisi poliittiselle uralle. Nyt miehen mieli on ilmeisesti kuitenkin muuttunut.
Lue myös:
IS: Danny kommentoi Frederikin hurjia tarinoita: ”Reetu on saanut jo lempinimen Suomen Trump”
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Iida Vainio ja Archie herättivät huomiota Savonlinnassa
- Beckhamien perheriita jatkuu: Harper Beckham 14 vuotta – Brooklynilta kylmä kuittaus
- Lähipiiri: Kuningatar Elisabet epäili Meghanin agendaa Harryn suhteen
- Beata ja Mikko Leppilampi: suru-uutinen
- Kasinorakastajan blogi: Kelit ovat peleille suotuisat!
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Beata ja Mikko Leppilampi: suru-uutinen
- Beckhamien perheriita jatkuu: Harper Beckham 14 vuotta – Brooklynilta kylmä kuittaus
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!