Nykänen: En ole korvausvelvollinen!
Matti Nykäsen viime viinkonloppuna perumat esiintymiset ovat aiheuttaneet runsaasti harmia ja ylimääräisiä kuluja keikkojen järjestäjätahoille. Hieman yllättäen Matti Nykänen on kuitenkin ilmoittanut, ettei hän ole korvausvelvollinen vaikka työt jäivätkin tekemättä. Matti perustelee kantaansa jo viime viikon tiistaina saamallaan lääkärintodistuksella.
– Lääkärintodistus vapauttaisi kyllä Nykäsen korvausvastuusta, mutta jos sellainen on ollut jo viime tiistaista lähtien, en ymmärrä että keikka perutaan vasta tuntia ennen sen sovittua alkamisajankohtaa, hämmästelee Mia Oksanen Hotelli Foxmannista.
Oksanen sai kuulla lääkärintodistuksen olemassolosta vasta tänään. Viime viikonloppuna kaksi keikkaansa perunut Nykänen oli nähty lauantain ja sunnuntain aikana useissa jyväskyläläisravintoloissa.
- Erja Lyytinen kuumissa bikinikuvissa: ”Ostin bikinit second hand -kaupasta 25 vuotta sitten”
- Seiska: Mikko Leppilammen väitetystä seksuaalisesta häirinnästä on tihkunut uutta tietoa julkisuuteen
- Kasinorakastajan blogi: Tämän hetken kuumimmat uudet slotit!
- Näyttelijä Mikko Leppilampea epäillään seksuaalisesta ahdistelusta
- Nyt on kuumaa! Iida Vainio poseeraa yllättävän esineen kanssa
- Britney Spearsin lähipiiri: Britney on toimintakyvytön
- Huhhuh! Erika Vikman poseeraa pylly paljaana!
- Kasinorakastajan blogi: Vappua kohti uusilla peleillä!
- Martina Aitolehden pysäyttävä uutinen: ”Mutta nyt on aika kääntää sivua”
- Kasinorakastajan blogi: Suomen lisenssin kohtalo – Toistaako Suomi muiden virheet?