Kuva: Instagram - Elias Kaskinen
Elias Kaskinen hajotti bändinsä ja siirtyi soolouralle – katso Tanssii pöydäl -musiikkivideo!
Elias Kaskinen & Päivän Sankarit -yhtyeestä tunnettu laulaja-lauluntekijä Elias Kaskinen, 27, debytoi sooloartistina. Ensimmäinen single, Tanssii pöydäl julkaistiin musiikkivideon kera eilen perjantaina.
– Olen kaikessa hiljaisuudessa kammiossani työstänyt sooloalbumiani. Tämä on ensimmäinen sigleni siltä. Olen ihan superinnoissani, kun se päästään vihdoin julkaisemaan, Kaskinen kertoo Iltalehdelle.
– Biisi kertoo kotiin jäämisen ihanuudesta, mikä sopiikin hyvin juuri tähän aikaan. Kirjoitin sen vuosi sitten kesällä Vilma Alinan kanssa.
Idea kappaleeseen tuli, kun Kaskinen jäi bändeineen tauolle joulukuussa 2018. Hän ajatteli tuolloin ottavansa takaisin kaikki ne kekkerit, mitkä keikkojen vuoksi olivat jääneet käymättä. Toisin kuitenkin kävi.
– Huomasinkin, että oli ihanaa jäädä vain kotiin! Ei oikein kiinnostanut lähteä viikonloppuisin mihinkään. Olin hetken aikaa ihan kotihiiri.
Kaskinen kertoo Voice.fi:lle, että päätös bändin lopettamisesta oli hänen. Mies tajusi, ettei pystynyt enää toteuttamaan omia musiikillisia visioitaan bändin kanssa ja janosi lisää vapautta tekemiseen.
– Minun oli vaikea enää inspiroitua Päivän Sankarit -homman tekemisestä ja kirjoittaa sille projektille biisejä. Lopulta minun oli pakko tehdä se päätös. Se oli kytenyt jo jonkin aikaa takaraivossa, mutta olin katsonut siitä poispäin, Kaskinen sanoo.
Mies myöntää, että päätöksestä kertominen bänditovereille ei ollut helppoa. Bändi perustettiin vuonna 2010 Kaskisen ollessa vain 17-vuotias. Yhtyeen lopettaessa kokoonpanoon kuuluivat Kaskisen lisäksi Artti Pursiainen ja Axel Virkkunen.
– Se oli tietenkin vaikea keskustelu, raskas tilanne ja tosi surullista meille kaikille.
Kaskinen kertoo, että uutinen tuli sokkina bändikavereille. Ensijärkytyksestä toivuttiin kuitenkin nopeasti, ja nykyään hän on hyvissä väleissä ex-bändiläistensä kanssa.
Katso Tanssii pöydäl -musiikkivideo alta.
Jos video ei näy, voit katsoa sen täällä.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Robin Packalen julkaisi vihdoin hääkuvan – vau, mikä morsian!
- Toni Wirtasen ja Tuukka Temosen riitaisat välit: ”Ei me nyt hirveesti hengailla”
- Harryn ja Meghanin tuska: mistä kaivetaan rahat ökyilyyn?
- Shirly Karvinen juhli synttäreitään: ”Uudet tissit”
- Arttu Wiskari pudotti shokkiuutisen
- Kasinorakastajan blogi: Hyviä muutoksia ja ihmeellistä lässytystä
- Jari-Matti Latvalalta suhdeuutinen – onko rallitähti lopulta pysyvän kumppanin?
- Aleksi Valavuori väitti hoitaneensa verovelkansa – ulosottorekisterissä näkyy yhä yli miljoona euroa
- Hymy: Tauski Peltonen kiidätettiin leikkaukseen – sisäinen verenvuoto!
- Suvi Teräsniskalta yllätysilmoitus! Pitkä perinne katkeaa
- Arttu Wiskari pudotti shokkiuutisen
- Shirly Karvinen juhli synttäreitään: ”Uudet tissit”
- Robin Packalen julkaisi vihdoin hääkuvan – vau, mikä morsian!
- Jari-Matti Latvalalta suhdeuutinen – onko rallitähti lopulta pysyvän kumppanin?
- Toni Wirtasen ja Tuukka Temosen riitaisat välit: ”Ei me nyt hirveesti hengailla”
- Oho! Jari-Matti Latvalaa uhkaa linnatuomio!
- Sofia Belórfilla shokkikäänne raha-asioissa – ökykaunotar taas ulosotossa
- Hymy: Tauski Peltonen kiidätettiin leikkaukseen – sisäinen verenvuoto!
- Harryn ja Meghanin tuska: mistä kaivetaan rahat ökyilyyn?
- Kasinorakastajan blogi: Hyviä muutoksia ja ihmeellistä lässytystä