Selaustagi Tag

musiikkivideo

Amerikkalainen supertähti Halsey ensivisiitille Suomeen

Yli 23 miljardia striimiä suoratoistopalveluissa kerännyt ja kaksi platinaa myynyttä albumia julkaissut yhdysvaltalainen Halsey saapuu tulevalla Manic-maailmankiertueellaan ensivisiitilleen Suomeen. Halsey esiintyy Helsingin Jäähallissa…

Nelli Matula viettelee yläosattomissa – tässä koko video!

Laulajakaunotar Nelli Matula julkaisi tänään debyyttialbuminsa Jumalatar. Yhteensä 14 kappaleen mittainen kokonaisuus muodostuu A- ja B-puolista, joista ensimmäinen nivoutuu "Jumalatar"-nimisen kappaleen ja siihen liittyvän tematiikan…

Suomalaismalli Adeliina tulikuumissa kuvissa!

Miss Helsinki -kisoista Suomessa julkisuuteen ponnahtanut suomalaismalli Adeliina Kaasalainen on menestynyt maailmalla. Kaunottaren Instagramista näkee, että matkailu maistuu edelleen. Kaasalainen onkin julkaissut kuvia viime aikoina mm.…

T.T. Purontaka ja Herra Vuoret etsivät kultaa – tsekkaa video

T.T. Purontaka tunnetaan samettiäänisenä iskelmämusiikin konkarina, jonka herkät tulkinnat ovat vedonneet iskelmäkansaan jo vuosikymmenien ajan. Purontaka palkittiin vuonna 2017 SISU-elämäntyöpalkinnolla pitkästä johdonmukaisesta työstään…

YouTube-tähti menehtyi vain 16-vuotiaana

Yhdysvaltalainen YouTube-tähti Hannah Stone menehtyi traagisesti vain muutama viikko ennen 17-vuotissyntymäpäiväänsä. Hänen uskotaan tehneen itsemurhan. Lahjakkaalla laulajalla oli 375 000 seuraajaa YouNow-palvelussa, jossa käyttäjät voivat…
Uutuus: Jokaisesta voitosta ja tappiosta rahaa takaisin!
Uutuus: Jokaisesta voitosta ja tappiosta rahaa takaisin!