
Elokuva-arvio: Liittoutuneet
Robert Zemeckis nousi elokuvaohjaajien kärkikastiin tekemällä vuonna 1985 Paluu tulevaisuuteen -elokuvan. Yllätyshitistä on muodostunut vuosikymmenien ajaksi todellinen kulttielokuva. Siitä huolimatta Zemeckisin myöhemmän uran menestys on ollut varsin vaihtelevaa.
Nyt Zemeckis sai ohjattavakseen Brad Pittin tähdittämän romanttisen trillerin, joka sijoittuu toiseen maailmansotaan.
Brad Pittin näyttelemä tiedustelu-upseeri Max Vatan saapuu vuonna 1942 Pohjois-Afrikkaan, jossa hän kohtaa ranskalaisen vastarintataistelijan Marianne Beausejourin (Marion Cotillard). Yhdessä he suorittavat onnistuneesti vaarallisen tehtävän vihollisen maaperällä. Myöhemmin Max ja Marianne tapaavat uudelleen Lontoossa ja rakastuvat, mutta yllättäen heidän suhteensa joutuu todelliseen koetukseen sodan paineiden alla.
Liittoutuneet on laskelmoidusti rakennettu suuren yleisön elokuva ja ammattilaisten varmaa laatutyötä, jossa kuitenkin on paljon kevyen välityön makua. Kahden Oscar-voittajan tähdittämään parituntiseen elokuvaan on mahdutettu mukaan toimintaa, jännitystä, romantiikkaa ja parisuhdedraamaa. Eli jokaiselle vähän jotain, mutta ei kunnolla mitään.
Dramaturgisesti elokuvan alku on äärimmäisen tylsä. Ainoastaan tähtiparin karisma onnistuu juuri ja juuri kannattelemaan sen yllättävään käännekohtaan, joka onneksi nappaa katsojan mukaansa jännittämään päähenkilöiden puolesta.
Ensi-ilta: 25.11.2016
Ikäraja: 12
Pituus: 125 min.
Ohjaus: Robert Zemeckis
Käsikirjoitus: Steven Knight
Näyttelijät: Brad Pitt, Marion Cotillard, Jared Harris, Lizzy Caplan, Matthew Goode
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut