Näyttelijä Ilona Chevakova kuvasi Luokkakokous 3 – sinkkuristeily -elokuvan samaan aikaan, kun hän näytteli Salatut elämät -sarjassa. Hän sai sovitettua elokuvan kuvaukset draamasarjan kesätauolle.

– Tein koko ajan Salatut elämät -sarjan rinnalla muitakin töitä, joten elokuvan tekeminen ei tuntunut hassulta tai erikoiselta. Ainoastaan oli ihanaa hypätä erilaiseen maailmaan, Ilona kertoo.

Ilona pystyy heti sanomaan ikimuistoisimman hetken kuvauksista.

– Kuvasimme isoa kohtausta, jossa juhlistettiin roolihahmoni lapsen ristiäisiä. Kohtauksessa oli valtava määrä avustajia ja stunt-kohtauksia. Kaikki oli todella koreografioitua ja mietitty todella tarkkaa. Sami (Hedberg) lensi vaijereiden varassa ihmisten yläpuolella, Ilona muistelee.

Luokkakokous-elokuvassa Ilona pääsee ensimmäistä kertaa työskentelemään Renny Harlinin ohjauksessa.

– Renny sai aikaiseksi sen, että meillä oli avoin, rento ja rakkaudentäyteinen ilmapiiri. Minulla oli joka päivä olo, että on ihana tulla kuvauksiin. Hän sai luotua hyvän ilmapiirin. Nauroimme niin kuvaustilanteissa kuin tauolla. Voin sanoa, että joka päivä sattui poskiin nauramisen takia.

Ilona lopetti Salatut elämät -sarjassa loppuvuodesta 2020 oltuaan mukana sarjan teossa reilun vuoden. Sarjassa lopettamisen jälkeen Ilonalla on riittänyt töitä. Tänä kesänä hän kuvasi Lunastajat-elokuvan.

– Olen elokuvassa suhteellisen isossa roolissa. Lisäksi olen Modernit miehet -sarjassa vierailevana näyttelijänä. Sen tekeminen oli hauskaa. Olen myös dubannut yhden elokuvan ja minulla alkoi eilen äänitykset Netflix-sarjaan.

On hän myös ennähtänyt vaihtamaan vapaalle ystäviensä ja perheensä kanssa. Heinäkuussa 35 vuotta täyttänyt järjesti ystävilleen syntymäpäivät saunalautalla.

– Ne oli mielettömät! Seilasimme ympäri Helsingin vesiä. Parasta oli yhteistanssi. Loppuillan vietimme karaokessa.

Lue myös:

Salkkarit-näyttelijä Ilona Chevakova kieltäytyi töistä – toteuttaa nyt omia haaveitaan: ”Uskallan vihdoin kulkea omaa polkua”