Hannele Laurin tähdittämän elokuvan epäonni jatkuu – ensi-ilta siirtyy jälleen!
Hannele Laurin tähdittämän 70 on vain numero -elokuvan ensi-ilta siirtyy lokakuuhun 2021 vallitsevan koronatilanteen takia.
– Elokuvateattereiden rajoitteet ovat tällä hetkellä epäoikeudenmukaisia ja epätasa-arvoisia eri yrittäjille. Ne ovat hyvin vaikeasti ennakoitavissa ja tekevät elinkeinon harjoittamisen elokuva-alan eri toimijoille mahdottomaksi. Teattereita rasittavaa kahden metrin turvaväliä ei edellytetä kaikilta muilta, kommentoi Nordisk Filmin elokuvalevityksen johtaja Katarina Nyman.
70 on vain numero on Johanna Vuoksenmaan elokuva, jonka pääroolissa iskelmätähti Seija Kuulana loistaa Hannele Lauri. Keskeisissä rooleissa Laurin lisäksi ovat Mikko Nousiainen, Marja Packalén, Misa Palander ja Juha Torvinen. Elokuvassa nähdään cameorooleissa useita suomalaisen musiikkimaailman tähtiä. 70 on vain numero kertoo lämpimän komediallisella tavalla suositun naisartistin Seija Kuulan kasvutarinan. Elokuvan tunnarin Moi-kappaleen esittää Vahtera.
70 on vain numero saa ensi-iltansa kautta Suomen lokakuussa 2021.
Lue myös:
Hannele Laurin tähdittämän 70 on vain numero -elokuvan traileri vihdoin julki!
LUE MYÖS:
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto