Kuva: AOP
Lady Gaga julkaisi ensimmäisen kuvan Gucci-elokuvan kulisseista – tältä megatähti näyttää Patrizia Reggianina
Popin supertähti Lady Gaga on paraikaa Italiassa kuvaamassa ohjaaja Ridley Scottin uutta House of Gucci -elokuvaa. Elokuva keskittyy muotimaailmasta tuttuun Guccin perheeseen ja ennen kaikkea Maurizio Guccin murhaan ja sen seurauksiin.
Gaga näyttelee elokuvassa Patrizia Reggianin, Maurizion entisen vaimon, roolin. Patrizia tuomittiin ex-miehensä murhasta vuonna 1998, mutta hänet vapautettiin 18 vuoden jälkeen vuonna 2016 hyvän käytöksen johdosta. Alkuperäinen vankeustuomio oli 29 vuotta.
Nyt Gaga on julkaissut Instagram-tilillään ensimmäisen kuvan elokuvan kulisseista. Kuvassa hän poseeraa Maurizio Guccia näyttelevän Adam Driverin kanssa varsin talvisissa maisemissa.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen myös täältä. – Herra ja rouva Gucci, Gaga on kirjoittanut kuvansa oheen italiaksi. House of Gucci -elokuvan on määrä saada ensi-iltansa Yhdysvalloissa marraskuussa 2021. Lady Gagan aiempi näyttelijäntyö Bradley Cooperin ohjaamassa A Star Is Born -elokuvassa poiki tähdelle Oscar-ehdokkuuden. Lue myös: Ohhoh! Lady Gaga kuvattiin Roomassa järisyttävissä koroissa – taituroi mukulakivillä kuin gaselli! Lady Gaga poseeraa vapautuneena yläosattomissa – ”Kuumempi kuin kuuma” Palkintoja kahmineen Lady Gagan upeat MTV Video Music Awards -asut hämmästyttivät – yllätti hurjilla kasvomaskeilla
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Puukotettu Mika Salo kertoo voinnistaan: ”Idiootteja”
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Puukotettu Mika Salo kertoo voinnistaan: ”Idiootteja”
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Asiantuntijalta suoraa puhetta Pete Parkkosen laulusuorituksesta