Lady Gaga poseeraa vapautuneena yläosattomissa – ”Kuumempi kuin kuuma”
Yhdysvaltalainen supertähti Lady Gaga, 34, on viettänyt koronavuotta meidän muiden tavoin pitkälti eristyksissä kotonaan. Laulaja julkaisi toukokuussa odotetun kuudennen studioalbuminsa, Chromatican, mutta joutui perumaan suunnitellut konserttinsa pandemiatilanteen johdosta.
Näyttelijänäkin uraa luonut Lady Gaga ei ole kuitenkaan jäänyt toimettomaksi, vaan hän on työskennellyt kuluvana vuonna oman kosmetiikkabrändinsä, HAUS Laboratoriesin, parissa. Lady Gaga osallistuu paitsi tuotekehitykseen, hän toimii myös brändinsä mainoskasvona.
Kosmetiikkabrändin Instagram-tililtä löytyy runsaasti kuvia Lady Gagasta, mutta yksi tuoreimmista julkaisuista pistää oitis silmään. Gaga poseeraa kuvassa nimittäin täysin yläosattomissa ja varsin vapautuneessa asennossa. Jos kuva ei näy alla, voit katsoa sen täältä.
– Sää saattaa olla kylmenemään päin, mutta me lämmitämme tunnelmaa hieman, kuvan oheen on kirjoitettu englanniksi.
Kuuma kuva on kerännyt oitis yli 100 000 tykkäystä ja yli tuhat ihastelevaa kommenttia.
– Ai hieman! Vuoden pahin aliarviointi! Kuumempi kuin kuuma, eräs seuraajista kommentoi kuvatekstiin viitaten.
– Mikään ei ole tätä kuumempaa, toinen hehkuttaa.
– Hän on niin kaunis, kolmas ihastelee.
Gaga on julkaissut kuvan ilmeisesti samoista kuvauksista myös omalla Instagram-tilillään.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen myös täältä.
HAUS Laboratoriesin tuotevalikoimiin kuuluu muun muassa luomivärejä, huulikiiltoja ja aurinkopuutereita. Lady Gaga nosti myös hiljattain omalla Instagram-tilillään ihonhoidon tärkeyden esille, joten nähtäväksi jää ilmestyykö HAUS Laboratoriesin valikoimiin lähitulevaisuudessa myös ihonhoitotuotteita.
Jos upotus ei näy, voit katsoa julkaisun klikkaamalla tästä.
– Ensimmäinen askel kohti hyvää meikkiä on ihonhoito. Olen todella nörtti keijukainen tämän suhteen, hän kirjoittaa ja vinkkaa käyttävänsä itse itselleen kehittämiään ihonhoitotuotteitaan.
Lue myös:
Lady Gaga julkaisi jäätävän kuvan – ”Voiko tuo olla vaarallista”
Lady Gaga avoimena mielenterveysongelmistaan: ”En voi kontrolloida asioita, mitä aivoni tekevät”
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”