Kuva: Youtube
Luokkakokous 3 ja Karalahti -elokuvien ensi-illat siirtyvät: ”Tilanne on muodostumassa koko alalle kestämättömäksi”
Solar Filmsin Jere Karalahdesta kertovan Karalahti-elokuvan sekä Renny Harlinin ohjaaman Luokkakokous 3 – elokuvan ensi-illat siirtyvät, tiedottaa Nordisk Film. Toistaiseksi Karalahti-elokuvan ensi-illaksi on ilmoitettu 5. helmikuuta 2021 ja Luokkakokous 3 -elokuvan ensi-ilta ilmoitetaan myöhemmin.
Ensi-iltojen lykkääntyminen johtuu koronapandemiasta sekä alan taloudellisesta tilanteesta.
– Vuosi 2020 oli elokuvateattereille ja julkaistuille elokuville taloudellisesti erittäin raskas. Liikevaihto laski erilaisten rajoitusten myötä alle puoleen normaalista, kommentoi Solar Filmsin toimitusjohtaja Jukka Helle.
– Tilanne on todella surullinen koko elokuva-alalle. Tänä vuonna ala on pandemian vuoksi menettänyt lipputuloja jo arviolta 53 miljoonaa, kertoo elokuvalevityksen johtaja Katarina Nyman Nordisk Filmiltä.
– Kuluvan joulukuun pitäisi olla koko alan huippusesonki. Elokuvateattereiden lipputulot tulevat kuitenkin tippumaan edellisvuoden joulukuuhun verrattuna arviolta 97 prosenttia. Tilanne on muodostumassa koko alalle kestämättömäksi.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä. Lue myös: Luokkakokous 3 -traileri julki – entisellä Salkkarit-tähdellä roisi seksikohtaus Jaajo Linnonmaan kanssa! Karalahti-elokuvan traileri paljastaa järkyttävän totuuden uskomattomasta kaksoiselämästä: ”Paska jätkä ja erittäin vaarallinen kaveri”
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kasinorakastajan blogi: Huhtikuun parhaat pelit kasinoilla
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Euroviisut 2026: Semifinaali, finaali, esiintyjät, tv
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa
- Kohussa ryvettynyt Sarah Dzafce avautuu: ”Nelinumeroisia summia”
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Kohussa ryvettynyt Sarah Dzafce avautuu: ”Nelinumeroisia summia”
- Kastanja Rauhala bongattiin komistuksen seurassa
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Sanna Marin osti uuden ökykodin Helsingistä – neliöt loksauttavat leuat