NASA pudotti uutispommin – lähettää näyttelijä Tom Cruisen avaruuteen
NASA kertoi tiistaina, että se suunnittelee elokuvan kuvauksia avaruudessa. Tom Cruisen kanssa on jo neuvoteltu.
Näyttelijä Tom Cruice, 57, valmistautuu seuraavaan roolisuoritukseensa avaruudessa. Yhdysvaltain kansallinen ilmailu- ja avaruushallinto NASA tiedotti tiistaina suunnitelmista kuvata elokuva Kansainvälisellä avaruusasema ISS:llä.
– NASA on innoissaan päästessään työskentelemään Tom Cruisen kanssa elokuvan parissa Kansainvälisellä avaruusasemalla! NASAn hallinnollinen johtaja Jim Bridenstine twiittasi tiistaina.
Yksi syy elokuvalle on Bridenstinen mukaan tarve houkutella alalle ja Nasaan uuden sukupolven insinöörejä ja tieteentekijöitä.
Elokuvasivusto Deadlinen mukaan Cruise tekee parhaillaan yhteistyötä muun muassa Teslan ja SpaceX:n omistajan Elon Muskin kanssa jotta ensi kertaa avaruudessa kuvattava elokuva saadaan toteutettua. Projekti on kuitenkin vasta alkuvaiheessa.
Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen täältä.
Tom Cruise teki näyttelijädebyyttinsä jo vuonna 1981 ja on sen jälkeen esiintynyt useassa menestyselokuvassa, joista tunnetuimpia ovat ehkä Top Gun sekä Mission: Impossible elokuvat. Mies tekee tunnetusti suurimman osan stunteistaan itse.
Hän on skientologi ja sen kiihkeä puolestapuhuja, jonka omaisuudeksi arvioitiin vuonna 2019 noin 570 miljoonaa dollaria.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Harryn ja Meghanin kuviot kangertelevat – apuun tuli oma poika
- Kerttu Rissanen avautuu kesästään: ”Rankkaa”
- Kasinorakastajan blogi: Mikä on maailman paras kalapeli?
- Kauramiljonääri JP Kukkonen avautuu addiktiostaan
- Helena Koivulta koskettava viesti somessa
- No nyt! Chachi Hildénin salarakkaalta melkoinen uutispommi
- Sisäpiiriläinen paljastaa tietoa prinsessa Catherinen ja prinssi Harryn väleistä
- Nyt puhuu Mikko Leppilampi – avautuu ahdistelukohustaan
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- No nyt! Chachi Hildénin salarakkaalta melkoinen uutispommi
- Kauramiljonääri JP Kukkonen avautuu addiktiostaan
- Kerttu Rissanen avautuu kesästään: ”Rankkaa”
- Helena Koivulta koskettava viesti somessa
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa