Tie Pohjoiseen -elokuvasta tulossa hitti – jo yli 100 000 katsojaa!
[jwplayer]http://youtu.be/Obw-9hUqaYY[/jwplayer]
Mika Kaurismäen ohjaama elokuva Tie pohjoiseen on osoittautunut todelliseksi hitiksi elokuvateattereissa. Vesa-Matti Loirin ja Samuli Edelmannin tähdittämä draamakomedia sai ensi-iltansa 24. elokuuta, ja se on kerännyt alle kahdessa viikossa jo103 389 katsojaa.
Aikaisemmin Mika Kaurismäen elokuvien katsojaennätystä piti hallussaan Haarautuvan rakkauden talo, joka sai yhteensä 144 845 katsojaa. Tie pohjoiseen tulee ylittämään ennätyksen reilusti.
Synopsis:
Timo Porala (Edelmann) on arvostettu konserttipianisti, jonka yksityiselämä on karilla. Eräänä päivänä Timo löytää kotioveltaan elämää nähneen vanhemman miehen, Leon (Loiri), joka paljastuu hänen isäkseen. Leo on jättänyt poikansa tämän ollessa 3-vuotias ja lähtenyt maailmalle – eikä ole antanut kuulua itsestään 35 vuoteen.
Leo on positiivisen elämänasenteen omaava ikuinen veijari, joka joutui aikoinaan karistamaan kotimaan pölyt jaloistaan erinäisten sotkujen takia. Nyt hän on palannut antaakseen pojalleen hieman salamyhkäisen perinnön ja vastaukset menneisyyden kysymyksiin. Mutta niitä varten on lähdettävä yhteiselle matkalle, tielle pohjoiseen.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kasinorakastajan blogi: Sateita pakoon ilmojen halki ja pubin perukoille
- Presidentti Sauli Niinistöltä erikoinen paljastus Aaro-pojasta: ”Nyt täytyy tunnustaa”
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda