Tie Pohjoiseen -elokuvan nähnyt jo yli 200 000 katsojaa
[jwplayer]http://youtu.be/Obw-9hUqaYY[/jwplayer]
Mika Kaurismäen draamakomedia Tie pohjoiseen rikkoi kuudentena esitysviikonloppunaan 200 000 katsojan rajan. Samuli Edelmannin ja Vesa-Matti Loirin tähdittämän elokuvan on tähän mennessä nähnyt jo yhteensä 204 597 katsojaa.
Kotimaisista elokuvista ainoastaan Risto Räppääjä ja Viileä Venla on ylittänyt 200 000 rajapyykin tänä vuonna (elokuva on toistaiseksi kerännyt yli 305 000 katsojaa). ”Tie pohjoiseen –elokuvan menestys ei ole suoranainen yllätys meille, vaikka luonnollisesti olemme erittäin tyytyväisiä tilanteeseen. Elokuvan teossa on ollut mukana niin paljon elokuva-alan ammattilaisia, jonka pohjalta yleisömenestys on vähimmäisvaatimus”, kommentoi Antti Toiviainen FS Film Oy:stä. Elokuvalle povataan jopa yli 250 000 katsojan saavuttamista ennen joulua. Tie pohjoiseen sai Suomen ensi-iltansa 24. elokuuta.
Lisäksi Tie pohjoiseen sai viime viikonloppuna Pietarin kansainvälisten elokuvajuhlien yleisöpalkinnon. Ohjaaja Mika Kaurismäki otti palkinnon vastaan Pietarissa. ”Arvostan tämän yleisöpalkinnon korkealle, koska juuri yleisöllehän näitä elokuvia tehdään”, Kaurismäki kommentoi. Ohessa kuva Mika Kaurismäestä Pietarin elokuvajuhlilta.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Kasinorakastajan blogi: Sateita pakoon ilmojen halki ja pubin perukoille
- Presidentti Sauli Niinistöltä erikoinen paljastus Aaro-pojasta: ”Nyt täytyy tunnustaa”
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda