Vuonna 85 -elokuvan saatiin päätökseen
Helmikuussa startanneen manserock-elokuvan Vuonna 85 kuvaukset on saatu päätökseen tänään 14.6.2012.
Elokuvan ohjaaja Timo Koivusalo kommentoi: ”Olen erittäin tyytyväinen, että kuvaukset saatiin onnellisesti päätökseen aikataulujen mukaisesti. Yhteistyö mainion näyttelijäkaartin kanssa oli hedelmällistä ja todella hyvää kuvamateriaalia on paljon. Nyt odotankin innolla elokuvan leikkaustöiden alkamista”.
Elokuvaa kuvattiin suunnitellusti 40 päivää, pääosin Tampereella ja Nakkilan Villilän studioilla.
”Onneksi kuvausten yhteydessä alkukesällä loukkaantunut kuvaajakin toipui nopeasti ja palasi mukaan kuvaustiimiin”, kommentoi Koivusalo helpottuneena.
”Oli hienoa tehdä yhteistyötä Eppu Normaalin ja Popedan kanssa”, kertoo Koivusalo ja kiittelee bändejä siitä panoksesta ja asenteesta, jolla olivat elokuvassa mukana.
Elokuvan levittää Buena Vista International Finland ja sen ensi-ilta on vuodenvaihteessa.
Pääosissa nähdään Reino Nordin (Tommi) ja Malla Malmivaara (Karoliina). Muissa rooleissa esiintyvät mm. Mikko Nousiainen (Palle), Miina Maasola (Ellu), Heikki Silvennoinen (Iso G), Jussi Lampi (Ruba), Jari Salmi (Tapparan mies), Topi Kohonen (Mauno), Martti Syrjä (Jyrki Boy), Pate Mustajärvi (Pate Mustajärvi) ja Tapio Liinoja (Komisario Peppone).
Vuonna 85 on tarina Lokomon duunareista, värikkäästä kaveriporukasta, jota unelmat ja kyltymätön elämänjano vievät keskellä vauhdikasta vuosikymmentä. Elokuvan tuottaa Artista Filmi Oy yhteistyössä Veitikka-tuotanto Oy:n kanssa. Sen ovat käsikirjoittaneet Heikki Syrjä, Riku Suokas ja Heikki Vihinen.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Peppukuningatar Erna Husko: järisyttävä muodonmuutos
- Kasinorakastajan blogi: Sateita pakoon ilmojen halki ja pubin perukoille
- Presidentti Sauli Niinistöltä erikoinen paljastus Aaro-pojasta: ”Nyt täytyy tunnustaa”
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”