IL: Mönkijäonnettomuuteen joutunut Antti Railio avautuu hektisestä arjestaan – ”Toivottavasti löydän tasapainon”
Laulaja Antti Railio loukkasi itsensä marraskuun lopulla tapahtuneessa mönkijäonnettomuudessa, mutta joulunajan keikkoja hän ei onneksi onnettomuuden takia joutunut perumaan. Railiolla on parhaillaan menossa oma joulukiertue sekä huippusuosittu Raskasta Joulua -kiertue muiden muusikoiden kanssa.
Kiireisenä Railion pitävät keikkojen lisäksi myös suurperheen arki. Seinäjoella asuvaan uusioperheeseen kuuluvat Siiri-vaimon lisäksi yhteensä kuusi lasta ja viime vuonna syntynyt yhteinen Isla-tytär.
Railio myöntää Iltalehden haastattelussa, että oma hyvinvointi on jäänyt toissijaiseksi. Laulaja on aina kamppaillut painonsa kanssa. Hän sai pudotettua painoaan viime vuonna Suurin pudottaja -ohjelmassa, mutta osa kiloista on tullut takaisin.
– Olen aina tiennyt, että minulla on syömisongelma. Tiedän, miten hoitaa ongelman ja sain ohjelman myötä siihen lisää työkaluja, Railio kertoo Iltalehdelle.
Hän kertoo tiedostavansa nykyään paremmin myös heikkoutensa.
– Isoin haasteeni on ammatin ja elämänrytmin yhteen sovittamisessa. Toivottavasti löydän tasapainon jossain kohtaa.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Lähde: Iltalehti
Lue myös:
Laulaja Antti Railio loukkaantui mönkijäonnettomuudessa – ”Mentiin täysillä sivuttain ojaan”
Antti Railion pieni tyttövauva isänsä jalanjäljissä – ylpeä isä julkaisi hauskan kuvan tyttärestään
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Kasinorakastajan blogi: Sateita pakoon ilmojen halki ja pubin perukoille
- Presidentti Sauli Niinistöltä erikoinen paljastus Aaro-pojasta: ”Nyt täytyy tunnustaa”
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda