Koulujen lukuvuosi päättyy tänään – poliisilta elintärkeät ohjeet iltajuhliin
Tänään 1.6. Suomen kaupunkien rannat ja puistot täyttyvät lukuvuotensa päättäneistä koululaisista. Koska juhlia ei varsinaisesti järjestä mikään taho, on juhlinnan turvaamiseksi jo usean vuoden ajan tapahtumiin osallistunut lukuisia vapaaehtoisia. Myös eri viranomaiset ovat huomioineet tapahtumia ja osallistuvat vahvistetuin joukoin koululaisten suuren juhlan valvontaan.
Tänä vuonna esimerkiksi Pirkanmaan pelastuslaitos ja Taysin ensihoitokeskus tulevat mukaan entistä näkyvämmin. Ensihoito päivystää ensimmäistä kertaa myös paikan päällä Rosendahlin rannassa. Tapahtumassa pilotoidaan pelastajan ja ensihoitajan miehittämä ”tapahtumayksikkö”, mönkijä, joka on varusteltu muun muassa ensihoitovälinein ja alkusammuttimin.
Tampereella tavoitteena on toteuttaa matalan kynnyksen ensihoitoyksikkö, jonka etuna on kohteen nopea tavoittaminen hankalakulkuisessa tapahtumassa, ja joka voi tarvittaessa toimia myös pelastusyksikön tukena mahdollisessa onnettomuustilanteessa. Yksikkö päivystää alueella klo18 – 02.
Myös poliisi on mukana suurimmilla juhlapaikoilla. Poliisista muistutetaan elintärkeistä perusasioista:
- juhli maltilla
- pidä huolta myös kaverista
- ilmoita viranomaiselle tai aikuiselle matalalla kynnyksellä epäkohdista ja avun tarvitsijoista
- jätä ylimääräiset tavarat kotiin, äläkä provosoi tai provosoidu
- tarvittaessa tukeudu matalalla kynnyksellä viranomaisiin ja muihin auttajiin.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Muistatko legendaarisen Ritariässän? Et tunnistaisi häntä enää kuvista
- Kasinorakastajan blogi: Huhtikuun parhaat pelit kasinoilla
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Euroviisut 2026: Semifinaali, finaali, esiintyjät, tv
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Muistatko legendaarisen Ritariässän? Et tunnistaisi häntä enää kuvista
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Sanna Marin osti uuden ökykodin Helsingistä – neliöt loksauttavat leuat
- Kohussa ryvettynyt Sarah Dzafce avautuu: ”Nelinumeroisia summia”