Hyvä Joulumieli –keräys vähävaraisten lapsiperheiden tueksi käynnistyy 16.11.
– Köyhyys syö perheen voimavaroja. Kun vanhempi joutuu käyttämään kaiken energiansa jokapäiväisen toimeentulon pohtimiseen, ei voimavaroja yksinkertaisesti jää riittävästi lasten ja heidän hyvän kasvunsa tukemiseen. Köyhyys ei ole vain aineellisten resurssien puutetta. Sen vaikutukset näkyvät myös perheen sosiaalisessa ja psyykkisessä voinnissa. Varojen puuttuessa mahdollisuudet harrastamiseen ja sitä kautta syntyviin sosiaalisiin kontakteihin kapenevat. Näin ollen eristäytyneisyys ja ulkopuolisuus uhkaavat vähävaraista perhettä. Vaikutukset ovat usein myös ylisukupolvisia, perheiden vähävaraisuus heikentää lasten ja nuorten pääsyä opintojen kautta eteenpäin elämässä, kertoo Punaisen Ristin kotimaan avun suunnittelija Anita Hartikka.

– Lapsiperheköyhyys koskee Suomessa yli 130 000 lasta. Suurimpia toimeentulovaikeuksia on yksinhuoltajilla, joista joka neljäs on joutunut turvautumaan toimeentulotukeen. Myös pienten lasten perheillä ja monilapsisilla perheillä on keskimääräistä enemmän köyhyyttä, MLL:n asiantuntijalakimies Esa Iivonen kertoo.

 

– On hyvin surullista nähdä, ettei lapsiperheiden köyhyyttä ole pystytty vähentämään viimeisen viidentoista vuoden aikana. Tänä päivänä vallitseva taloudellinen taantuma ja suuret irtisanomiset päinvastoin lisäävät riskiä ongelman syventymiseen. Kysymys on vakava, jonka poistamiseen tarvitaan yhteisiä ponnisteluja. Lapsiperheiden hyvinvoinnin varmistaminen on parasta panostusta kestävään tulevaisuuteen, Hartikka jatkaa.
Vähävaraisten lapsiperheiden joulukeräyksellä taas entistä korkeampi keräystavoite
Hyvä Joulumieli –keräys on Punaisen Ristin ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton yhteinen keräys, joka toteutetaan yhteistyössä Ylen Aamu-tv:n, Yle Radio Suomen, Yle Radio Vegan ja Keskon kanssa.
Keräykseen lahjoitetuilla rahoilla hankitaan 70 euron arvoisia lahjakortteja, joilla vähävaraiset tai vaikeassa elämäntilanteessa olevat lapsiperheet voivat hankkia ruokatarvikkeita joulun alla. Lahjakortin voi saada lapsiperhe, jossa on vaikea taloudellinen tilanne johtuen esimerkiksi yksinhuoltajuudesta, pitkäaikaistyöttömyydestä, vanhempien pätkätöistä, sairaudesta, vammaisuudesta tai kriisitilanteesta.

Punaisen Ristin osastot ja MLL:n yhdistykset valitsevat apua tarvitsevat perheet. Yhteistyötä voidaan tarvittaessa tehdä seurakuntien, neuvoloiden ja sosiaalitoimen kanssa.

Vuodesta 1997 järjestettyyn Hyvä Joulumieli –keräykseen on joka vuosi lahjoitettu edellistä vuotta enemmän rahaa. Siksi tänäkin vuonna keräystavoitetta on uskallettu nostaa ja näin ollen jaetaan entistäkin enemmän ruokalahjakortteja. Tänä vuonna lahjakortteja jaetaan 18 000, niiden arvo on 70 €/kpl ja näin ollen keräystavoite on 1.260.000 €.

Hyvä Joulumieli –keräys on järjestetty joka vuosi vuodesta 1997 lähtien eli jouluruokaan tarkoitettuja lahjakortteja on jaettu jo yli 120 000 perheelle.

Miten keräykseen voi osallistua?

  • Lahjoita haluamasi summa Hyvä Joulumieli -tilille Nordea 159630-202020, IBAN FI17 1596 3000 2020 20.
  • Tekstiviestilahjoitus = viesti HJM numeroon 16499 (10 €)
  • Puhelinlahjoitus = soitto numeroon 0600 16555 (9,94 € + pvm)
  • K-plussapisteet voi lahjoittaa kirjautumalla K-Plussan nettisivuilla Oma K-Plussa-palveluun tai soittamalla K-Plussan asiakaspalveluun. 1000 K-Plussapistettä vastaa viittä euroa.

Keräyksen tuotto käytetään kokonaisuudessaan lahjakortteihin.