Joulua odotellessa vietetään vuoden pimeintä aikaa, mutta pimeyden keskelle saa luotua ihanaa tunnelmaa pienellä vaivalla.
Kutsu ystäviä tai sukulaisia kylään, sytytä kynttilöitä ympäri kotia ja tarjoile näillä helpoilla ohjeilla leipomiasi suolaisia ja makeita herkkuja. Tai tee sama perheesi kanssa. Ehkäpä laitat vielä musiikin soimaan ja kaivat esiin jonkun kivan lautapelin tai visailun.
Cocktailpalat ovat käteviä leipoa pakastetaikinoista, juuri niistä samoista, joista jouluna leivotaan joulutortut ja -piparit. Voilla leivotusta Voitaikinasta syntyy lehteviin leivonnaisiin mehevimmät maut, mutta toki margariinipohjainen Torttu- tai Lehtitaikina maistuu hyvältä näissä pienissä suupaloissa, joiden täytteiden makuun on satsattu. Paista lehtevät suupalat etukäteen ilman täytettä. Muista, että lehtevästä taikinasta leivottujen leivonnaisten tulee olla mahdollisimman kylmiä, kun ne laitetaan kuumaan uunin, jotta lehtevyys säilyy. Paista piparit myös etukäteen, koska niiden tulee jäähtyä kunnolla ennen täyttämistä. Valitse voilla leivottu Perinteinen Piparkakkutaikina tai margariinipohjainen Laktoositon Piparitaikina.
Valitessasi täytteitä on hyvä tiedostaa erityisruokavaliot ja mieltymykset. Säästät omaa valmisteluaikaasi, kun täytät suupalat yhdessä vieraiden, sukulaisten tai perheen kanssa. Toki, jos oikein haluat hemmotella rakkaitasi, tee itse kaikki heille valmiiksi
Cocktailpalat glögin kanssa
http://kuvapankki.myllynparas.fi/uploads/imagebank/1353496922_cocktailpalat_glogin_kanssa_800.jpg
Suolapähkinäsuklaamoussesydämet, Avokadotähdet ja Viikuna‐juustokuut:
noin 30 pientä tai 15-20 isoa
1 pkt Myllyn Paras Torttutaikinalevyjä (500 g)
tai Lehtitaikinalevyjä (500 g)
tai Voitaikinalevyjä (500 g)
munaa voiteluun
chiliä, unikonsiemeniä ja kuminaa

Suolapähkinä‐suklaamoussesydämien täyte:
100 g tummaa suklaata
2 dl kuohukermaa
1 dl suolapähkinärouhetta
Avokadotähtien täyte:
2 isoa kypsää avokadoa
1 rkl sitruunamehua
1 dl ranskankermaa
½‐1 tl mustapippuria
½ tl yrttisuolaa

Sulata suklaa tilkkaan kermaa varovasti, älä keitä. Anna jäähtyä jääkaappikylmäksi, lisää loppu
kerma ja vatkaa vaahdoksi. Täytä halkaistut sydämet moussella, ripottele moussen päälle
suolapähkinärouhetta.
Avokadotähtien täyte:
2 isoa kypsää avokadoa
1 rkl sitruunamehua
1 dl ranskankermaa
½‐1 tl mustapippuria
½ tl yrttisuolaa
Halkaise avokado ja koverra sen sisus irti, valuta päälle sitruunamehua. Hienonna avokado
sauvasekoittimella tai haarukalla ja sekoita yhteen ranskankerman kanssa. Mausta. Täytä halkaistut tähdet.
Viikuna‐juustokuiden täyte:
150 g valkohomejuustoa
150 g viikunahilloa tai ‐hilloketta
Ota sydämen, tähden tai kuun muotoisella piparimuotilla sulaneesta taikinalevystä sydämiä, tähtiä tai kuita.
Voitele ne munalla ja ripottele pinnalle koristeeksi sydämiin chiliä, tähtiin unikonsiemeniä ja kuihin
kuminaa. Paista sellaisenaan 225‐asteisen uunin keskitasolla n. 10 min kauniin värisiksi. Anna jäähtyä ennen
täyttämistä.
Laita kuiden väliin teelusikallinen viikunahilloa ja siivu homejuustoa.
Sitrustäytteiset piparit
piparkakku-pikkujoulu
n. 15 kpl
Pikkujoulutiedote 2015
1 pkt Myllyn Paras Laktoositon Piparitaikinaa (500 g)
tai Perinteinen Piparkakkutaikinaa (500 g)
Täyte:
200 g sitruunatuorejuustoa
1‐2 dl kookoshiutaleita tai mantelirouhetta
200 g lemon curdia
Koristeeksi:
tomusokeria
Kaaviloi sulanut piparitaikina n. 4 mm paksuiseksi levyksi. Ota siitä muotilla isohkoja perinteisen
mallisia tai sydämen muotoisia pipareita. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla 6–8 min ajan. Anna
piparien jäähtyä.
Levitä puolille pipareista ensin kerros tuorejuustoa, ripottele päälle kookoshiutaleita tai
mantelirouhetta. Levitä lopuksi päälle kerros lemon curdia ja laita toinen pipari päälle. Sihtaa
pinnalle tomusokeria. Saat koristeeseen haluamasi kuvion, esim. pienen sydämen, kun leikkaat
leivinpaperiin pienen sydänaukon ja laitat sen piparin keskelle ja sihtaat aukon täyteen
tomusokeria.
VINKKI: Tuorejuuston tilalla voi käyttää kevyemmin sitruunarahkaa.
Reseptit: Arja Elina Laine, Myllyn Paras Oy
Kuvat: Myllyn Paras Oy