
Tutkimus selvitti, miten suomalaiset lapsiperheet viettävät aikaa ja mistä he haaveilevat
Lapsimessut selvitti suomalaisten lapsiperheiden yhdessäoloa, harrastuksia ja haaveita perhekyselyllä. Kyselyyn vastanneiden perheiden lapsista suurin osa harrastaa liikuntaa säännöllisesti. Kyselystä käy myös ilmi, että yhteinen aika on perheille tärkeää.
Lapsimessut järjestetään 12.-14.4. Messukeskuksessa Helsingissä.
Perheet viettävät mieluiten yhteistä aikaa ulkoilemalla ja liikkumalla yhdessä (70 % vastaajista), olemalla rennosti yhdessä ilman tarkempia suunnitelmia (50 % vastaajista) ja tekemällä ruokaa ja syömällä yhdessä (40 %).
Kuluvana vuonna perheet haaveilevat kaikkein eniten lomamatkasta perhekohteeseen Suomessa tai ulkomailla (73 %). Haaveissa on myös enemmän yhteistä aikaa perheen kesken (53 %) ja osallistuminen perheen yhteiseen tapahtumaan tai tilaisuuteen, esimerkiksi konserttiin tai teatterinäytökseen (35 %). Joka neljäs perhe toivoo enemmän yhteistä aikaa isovanhempien, sukulaisten tai ystäväperheiden kanssa.
Suurimalla osalla vastaajaperheiden lapsista on joku säännöllinen harrastus, jonka parissa he viettävät aikaa vähintään kerran viikossa. Ylivoimaisesti eniten harrastetaan liikuntaa (59 %). Joka viides lapsi viettää aikaa säännöllisen musiikki- tai ulkoilu-/retkeilyharrastuksen parissa.
Lapsimessujen perhekyselyyn saattoi vastata 29.3.–3.4. välisenä aikana tapahtuman nettisivuilla. Kyselyyn tuli vastauksia yhteensä 1759 perheeltä.
Lapsimessut on perheiden asialla
Lapsimessut avaa ovensa Messukeskuksessa Helsingissä tulevana viikonloppuna. Ohjelmalavojen lisäksi messuhallit ovat täynnä hauskaa ja opettavaista tekemistä useilla toiminnallisilla pisteillä, jotka kannustavat liikkumaan ja oppimaan uusia taitoja.
Perheen pienimpien lisäksi Lapsimessuilla on ohjelmaa myös nykyisille ja tuleville vanhemmille. Neuvola-ohjelma-alueella on muun muassa parisuhdeneuvola joka päivä sekä puheenvuoroja synnytykseen valmistautumisesta, lapsen kehityksestä, äitiydestä, isyydestä ja perheiden hyvinvoinnista.
Lapsimessujen ohjelma kokonaisuudessaan on nähtävillä osoitteessa www.lapsimessut.fi.
Lapsimessut järjestetään Messukeskuksessa Helsingissä 12.–14.4. Samaan aikaan myös ELMA – maaseudun eläimiä ja kädentaitoja, HupiCon ja OutletExpo. Lauantaista sunnuntaihin 13.–14.4. avoinna on myös lemmikkitapahtuma Eläinystäväni. Kaikkiin samanaikaisiin tapahtumiin pääsee yhdellä sisäänpääsylipulla. Messut ovat avoinna pe–la klo 9–18 ja su klo 9–17. #lapsimessut2019
Kuva: Helsingin Messukeskus
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähipiiri: Kuningatar Elisabet epäili Meghanin agendaa Harryn suhteen
- Beata ja Mikko Leppilampi: suru-uutinen
- Kasinorakastajan blogi: Kelit ovat peleille suotuisat!
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Beata ja Mikko Leppilampi: suru-uutinen
- Lähipiiri: Kuningatar Elisabet epäili Meghanin agendaa Harryn suhteen
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat