
15-vuotisjuhlavuottaan viettävän Raskasta Joulua -kiertueen solistit on julkaistu
Nightwish-tähdet Marko Hietala ja Floor Jansen ovat isosti mukana kiertueella, joka tarjoaa juhlavuoden kunniaksi uudistetun shown. Marraskuun 15. päivä käynnistyvän kiertueen konserteista Tampereen Pakkahuone on myyty jo loppuun.
Valtavaan suosioon noussut Raskasta Joulua -kiertue viettää tänä vuonna 15-vuotisjuhlaansa ja palaa komeampana kuin koskaan.
Luvassa on täysin uudistettu show, jonka Raskasta Joulua –konseptin kehittänyt Erkka Korhonen on suunnitellut yhdessä nykysirkusta, tanssia, teatteria, oopperaa ja spektaakkeleita ohjanneen ja koreografioineen Minna Vainikaisen kanssa.
Kaksiosainen konserttielämys pitää sisällään kappaleita koko Raskasta Joulua -historian ajalta. Visuaalisesti vaikuttavan shown ensimmäinen puoli on tarinallinen ja toisella puolikkaalla rokataan tukka putkella.
Juhlavuoden kunniaksi Nightwish-tähdet Marko Hietala ja Floor Jansen ottavat ison roolin esiintyen suurimmassa osassa kiertueen keikkoja. Markon ja Floorin lisäksi Raskasta Joulua –kiertueella esiintyvät tänä vuonna myös mm. niin ikään Nightwishissä vaikuttanut Tarja Turunen, mm. Leningrad Cowboysien ja Suburban Triben riveissä vaikuttanut Ville Tuomi, suositun yhdysvaltalaisen power metal –yhtye Kamelotin solisti Tommy Karevik, Amaranthe-solisti Elize Ryd, voimakasäänisenä laulajana tunnettu Antti Railio, odotetun paluun Raskasta Joulua -kiertueelle tekevä Ilja Jalkanen sekä monet muut huippusolistit.
Raskasta Joulua -kiertue alkaa Hyvinkäältä marraskuun 15. päivä ja päättyy Tampereen Pakkahuoneen jo loppuunmyytyyn konserttiin joulukuun 21. päivä. Katso kiertueen kaikki paikkakunnat solisteineen alta.
Raskasta joulua -kiertue 2019
15.11. Hyvinkää, Wanha Areena
JP Leppäluoto (ex. Charon), Antti Railio, Antony Parviainen (Psychework) ja Tuple Salmela (Tarot)
16.11. Vaasa, Botniahalli
Ilja Jalkanen, JP Leppäluoto (Ex Charon), Antti Railio, Antony Parviainen (Psychework) ja Tuple Salmela (Tarot)
21.11. Lahti Halli
Tarja Turunen (Tarja, ex. Nightwish), Antti Railio, Ville Tuomi (Leningrad Cowboys, ex. Suburban Tribe), Tommy Karevik (Kamelot) ja Kimmo Blom
22.11. Pori, Karhuhalli
Ilja Jalkanen, Antony Parviainen(Psychework), Tuple Salmela (Tarot), Ville Tuomi (Leningrad Cowboys, Ex Suburban Tribe) ja Tommy Karevik (Kamelot)
Turku Logomo
23.11. Seisomapaikat
Ilja Jalkanen, Antony Parviainen (Psychework), Tuple Salmela (Tarot), Ville Tuomi (Leningrad Cowboys, ex. Suburban Tribe) ja Tommy Karevik (Kamelot)
24.11. Istumapaikat
JP Leppäluoto (ex. Charon), Antony Parviainen (Psychework), Tuple Salmela (Tarot), Tommy Karevik (Kamelot) ja Kimmo Blom
28.11. Rauma, Kivikylän Areena
Marko Hietala (Nightwish, Tarot), Floor Jansen (Nightwish), JP Leppäluoto (ex. Charon) ja Tommy Karevik (Kamelot)
29.11. Kouvola, Lumon Areena
Marko Hietala (Nightwish, Tarot), Floor Jansen (Nightwish), Ville Tuomi (Leningrad Cowboys, ex. Suburban Tribe) ja Tommy Karevik (Kamelot)
30.11. Lappeenranta, Jäähalli
Marko Hietala (Nightwish, Tarot), Floor Jansen (Nightwish), Ville Tuomi (Leningrad Cowboys, ex. Suburban Tribe) ja Tommy Karevik (Kamelot)
1.12. Mikkeli, Saimaa Stadiumi
Marko Hietala (Nightwish, Tarot), Floor Jansen (Nightwish), JP Leppäluoto (ex. Charon) ja Tommy Karevik (Kamelot)
3.12. Ylivieska, Kalajokilaakso Areena
Marko Hietala (Nightwish, Tarot), Floor Jansen (Nightwish), Ilja Jalkanen ja Kimmo Blom
4.12. Jyväskylä, Paviljonki Areena
Marko Hietala (Nightwish, Tarot), Floor Jansen (Nightwish), Ilja Jalkanen, Antony Parviainen (Psychework) ja Kimmo Blom
5.12. Ouluhalli
Marko Hietala (Nightwish, Tarot), Floor Jansen (Nightwish), Ilja Jalkanen, Antony Parviainen (Psychework) ja Tuple Salmela (Tarot)
7.12. Tampere-talo
Klo 15
Marko Hietala (Nightwish, Tarot), Floor Jansen (Nightwish) Tuple Salmela (Tarot) ja Ville Tuomi (Leningrad Cowboys, ex Suburban Tribe)
Klo 19
Marko Hietala (Nightwish, Tarot), Floor Jansen (Nightwish), Antony Parviainen (Psychework) ja Ville Tuomi (Leningrad Cowboys, ex. Suburban Tribe)
8.12. Tampere-talo
Klo 15
Ilja Jalkanen, Marko Hietala (Nightwish, Tarot), Floor Jansen (Nightwish) ja Kimmo Blom
Klo 19
Ilja Jalkanen, Marko Hietala (Nightwish, Tarot), Floor Jansen (Nightwish) ja Antti Railio
12.12. Joensuu Areena
Marko Hietala (Nightwish, Tarot), Floor Jansen (Nightwish), Ilja Jalkanen ja Tommy Karevik (Kamelot)
13.12. Kuopio-halli
Marko Hietala (Nightwish, Tarot), Floor Jansen (Nightwish), Ilja Jalkanen, Tuple Salmela (Tarot) ja Tommy Karevik (Kamelot)
14.12. Helsinki, Hartwall Arena
Marko Hietala(Nightwish, Tarot), Floor Jansen(Nightwish), Ilja Jalkanen, Elize Ryd(Amaranthe), Tarja Turunen(Tarja, Ex Nightwish), JP Leppäluoto (ex. Charon), Antti Railio, Antony Parviainen (Psychework), Tuple Salmela (Tarot), Ville Tuomi (Leningrad Cowboys, ex. Suburban Tribe), Tommy Karevik (Kamelot) ja Kimmo Blom
17.12. Kotka, Karhuvuoren Urheilutalo
Elize Ryd (Amaranthe), Jp Leppäluoto (ex. Charon), Tuple Salmela (Tarot) ja Kimmo Blom
18.12. Hämeenlinna, Elenia Areena
Elize Ryd (Amaranthe), Ville Tuomi (Leningrad Cowboys, ex. Suburban Tribe), Tuple Salmela (Tarot) ja Kimmo Blom
19.12. Salo, Salohalli
Elize Ryd (Amaranthe), Ville Tuomi (Leningrad Cowboys, ex. Suburban Tribe), Tuple Salmela (Tarot) ja Kimmo Blom
20.12. Seinäjoki Areena
Elize Ryd (Amaranthe), Ville Tuomi (Leningrad Cowboys, Ex Suburban Tribe), Antony Parviainen (Psychework), Tuple Salmela (Tarot) ja Kimmo Blom
La. 21.12. Tampere, Pakkahuone
Ville Tuomi (Leningrad Cowboys, ex. Suburban Tribe), Elize Ryd (Amaranthe), Kimmo Blom ja Antony Parviainen(Psychework)
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Kasinorakastajan blogi: Toukokuun parhaat uudet pelit
- Kristiina Komulainen avautuu ikävästä välikohtauksesta tuntemattoman naisen kanssa – ”Kyseessä rikos tai parikin nimikettä”
- NHL-tähti Patrik Laineen uusi rakas on näyttävä fitnessmalli, joka koki suuren tragedian 14-vuotiaana – katso kuvat kaunottaresta!
- Pitkää vankilatuomiota suorittava Niko Ranta-aho sai opiskelupaikan ammattikorkeakoulusta – näin kommentoi ex-rakas!
- Wau, mikä muodonmuutos! Salatut elämät -tähti Olga Heikkala esitteli uuden hiustyylinsä
- Hanks-Juccin sai järkyttäviä uutisia – diagnoosi osoittautui virheeksi: ”En ota enää yhtäkään päivää itsestäänselvyytenä”
- Essi Unkuri paljastaa Selviytyjät-sarjan karut seuraukset – sai ikäviä vammoja: ”Ne mätänivät”
- Antti Tuisku käynnistelee uutta uraa Espanjassa – ”Roolini tulee olemaan taustajoukoissa mahdollistajana”
- Mika Salolta rajuja syytöksiä ex-kumppanistaan: ”Soittelee, haukkuu, uhkailee ja vainoaa”
- Syövän kanssa kamppaileva Jucci Hellström avoimena voinnistaan – ”Sain todella pahoja uutisia”
- Mika Salolta rajuja syytöksiä ex-kumppanistaan: ”Soittelee, haukkuu, uhkailee ja vainoaa”
- NHL-tähti Patrik Laineen uusi rakas on näyttävä fitnessmalli, joka koki suuren tragedian 14-vuotiaana – katso kuvat kaunottaresta!
- Miss Suomi -kilpailun semifinalistit on valittu – mukana muun muassa Rantabaari-sarjasta tuttu näyttelijä, transnainen ja oikeustieteen opiskelija!
- Riku Rantala avautuu perheensä suuresta surusta – ”Sepp ei ehtinyt täyttää neljää vuotta”
- Wau, mikä muodonmuutos! Salatut elämät -tähti Olga Heikkala esitteli uuden hiustyylinsä
- Katso kuvat! Kiira Korpi myy henkeäsalpaavalla näköalalla varustettua asuntoaan
- IS: Iida Ketola joutui sarjaraiskaajan uhriksi – syytetyn taksikuskin lopullinen tuomio vihdoin selvillä
- Pitkää vankilatuomiota suorittava Niko Ranta-aho sai opiskelupaikan ammattikorkeakoulusta – näin kommentoi ex-rakas!
- Hanks-Juccin sai järkyttäviä uutisia – diagnoosi osoittautui virheeksi: ”En ota enää yhtäkään päivää itsestäänselvyytenä”
- Lemmenlomalta palannut Erika Vikman julkaisi romanttisen videon – ylistää avoimesti lääkärirakastaan