AC/DC yhä voimissaan – albumilistan ykköseksi!
Legendaarisen AC/DC:n uusin levy Rock or Bust nousi heti julkaisussaan Suomen albumilistan ykköseksi. Tämä ei ole yllätys, sillä albumi myi jo ennakkoon platinaa.
Ac/DC:n tutttu linja jatkuu tälläkin levyllä, mutta jollakin uskomattomalla tavalla bändi ei kuulosta vieläkään itsensä kopiolta. Julkaisun aikaan bändi komeili myös iTunesin albumi- ja singlelistan ykkösenä. Bändille ja sen jäsenille kertyy lisää vuosia, mutta menossa ei näy ikääntymisen merkkejä. Kuten yllä olevasta videosta näkyy, koulupukuinen ”paha pikkupoika” Angus Young jaksaa edelleen villitä yleisönsä tavaramerkiksi muodostuneella tyylillään ja Brian Johnsonin rosoinen ääni ei osoita minkäänlaisia hiipumisen merkkejä.
Levy äänitettiin keväällä 2014 Vancouverissa, tuottajana Brendan O’Brien ja miksaajana Mike Fraser. 11 uutta kappaletta sisältävä Rock or Bust on ensimmäinen uutta materiaalia sisältävä levy bändiltä kuuteen vuoteen. Edellinen Black Ice -albumi nousi listaykköseksi 31 maassa ja on myynyt kahdeksan miljoonaa kappaletta. Uutta levyä on kehuttu maailman medioissa, Suomessa Soundi-lehti antoi sille 4/5 tähteä.
Levyn nimibiisin yllä näkyvä Rock or Bust -video kuvattiin Lontoossa lokakuussa intiimissä pikkuklubissa, johon faneilla oli mahdollisuus osallistua. Faneja tulikin paikalle ympäri maailmaa ja ohjaajana toimi jälleen yhtyeen ystävä ja video-ohjaaja David Mallet. Alla olevassa lyhyessä videossa Angus Young ja Brian Johnson puhuvat lämpimästi faneistaan.
Albumissa on hieno ja harvinaislaatuinen kolmiulotteinen lentikulaarinen kansi, mikä saa bändin tunnetun logon räjähtämään kantta liikuttamalla eri suuntiin. Rock of Bust -levyä saa sekä CD-, että vinyyliversiona ja sama kolmiulotteinen kansi on molemmissa versioissa.

Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Väite: Kuningas Charles ärtynyt Harryn sijaan Williamiin
- Jari-Matti Latvala epäiltynä törkeästä rikoksesta
- Kasinorakastajan blogi: Urheilusponsoroinnin ylösnousemuksen alkutahdit
- Prinssi Harry ja kuningas Charles tapasivat vihdoin – Harrylta suorasanainen kommentti
- Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: suhde syvenee – ”Asiat vain tapahtuvat luonnostaan”
- Nyt puhuu Janni Hussi – uusi tilannepäivitys avioerosta Joel Harkimon kanssa
- Erokohussa painivat Archie Cruz ja Iida Vainio: ökyilyä luksuslomalla
- Joel Harkimo avautuu: Tämän vuoksi eroprosessi jumittaa
- Mikko Leppilampi avautuu: ”Sä oot epäonnistuja”
- Archie Cruzin salamaluovuttaminen Erikoisjoukoissa herättää pahennusta: ”Oli niin isot puheet”