Arttu Wiskarin kolmas albumi Sirpaleet julkaistaan perjantaina
Suomalaisten tuntojen tulkin Arttu Wiskarin kolmas pitkäsoitto Sirpaleet julkaistaan 10. lokakuuta. Albumi sisältää kymmenen elämänmakuista kappaletta. Wiskarin albumin on perinteisesti avannut joku legendaarinen julkisuuden henkilö: aiemmilla albumeilla intron ovat lausuneet Vesa-Matti Loiri ja Vexi Salmi, nyt vuoron saa Remu Aaltonen.
Albumin tuorein single Sirpa on noussut yhdeksi syksyn suurimmista hiteistä. Kappale komeilee korkealla sekä radioiden soitetuimpien biisien että Spotifyn kuunnelluimpien kappaleiden listoilla. Katso artikkelin yläosasta Miika Ullakon ohjaama musiikkivideo kappaleesta.
– Kolmas levyni on edeltäjiään raikkaampi. Albumin ensimmäiset singlet Sirpa ja Avaimet käteen antavat hieman osviittaa siitä mitä on luvassa. On mukavaa julkaista platta, jolla voi tarjota kuulijoille jotain uutta, Arttu sanoo.
Arttu lauloi itsensä suomalaisten sydämiin kolme vuotta sitten julkaistulla, platinaa myyneellä esikoisalbumillaan Arttu Wiskari. Levyltä jäivät elämään hitit Mökkitie ja Tuntematon potilas. Viime vuonna ilmestyneeltä kakkosalbumilta Tappavan hiljainen rivarinpätkä muistetaan kappale Ikuisesti kahdestaan.
Arttu Wiskari tuli viime syksynä tutuksi luisteluohjelma Dancing On Icesta, jossa hän sijoittui parinsa kanssa toiseksi. Tulevana syksynä Arttu nähdään Nelosella Voice Kidsin tähtivalmentajana.
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- TTK:n ennakkosuosikki saa rajua kritiikkiä katsojilta