Brittipopin kuninkaan uusi levy kauppoihin huomena
Levyltä julkaistu ensimmäinen single Candy nousi heti suurhitiksi ja on komeillut Suomen soitetuimpien kappaleiden joukossa jo useamman viikon. Toinen single Different sai ensisoittonsa radioissa tänään.
Take The Crown on Robbie Williamsin yhdeksäs albumi ja se on jo nyt nostettu yhdeksi Williamsin uran suurimmista albumeista. Myös artisti itse on siihen erittäin tyytyväinen.
”Take Thatin paluu antoi minulle mahdollisuuden lomailla soolouraltani, kerätä energiaa
ja inspiroitua. Pääprioriteettinani oli kirjoittaa kappaleita jotka maailma tunnistaisi heti Robbie Williamsin hiteiksi. Onnistuin siinä erittäin hyvin.”
Robbie Williams on myynyt urallaan yli 70 miljoonaa sooloalbumia ja voittanut 17 Brit Awardia.
Miehellä on myös Guinnessin ennätyskirjan virallinen lipunmyyntiennätys, kun vuonna 2006
miehen kiertuelippuja myytiin 1,6 miljoonaa yhdessä päivässä. Kaikki tämä ja useat muut saavutukset nostaa Williamsin kevyesti Britannian historian menestyneimmäksi sooloartistiksi.
Seuraavan kerran juuri isäksi tulleen Robbie Williamsin keikkakuntoa päästään arvioimaan marraskuussa Lontoossa. Mies esiintyy O2-areenalla kolmena iltana peräkkäin. Kaikki kolme keikkaa myytiin loppuun alle tunnissa.
Take The Crown on Robbie Williamsin tapaan röyhkeä, itsevarma ja tunteikas levy täynnä
suuria pop-kappaleita.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Kasinorakastajan blogi: Sateita pakoon ilmojen halki ja pubin perukoille
- Presidentti Sauli Niinistöltä erikoinen paljastus Aaro-pojasta: ”Nyt täytyy tunnustaa”
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda