Tunnettu muusikko Chisu eli Christel Roosberg nähdään syyskuun 24. päivä alkavassa Vain elämää -ohjelmassa. Chisu vieraili edellisen kerran Satulinnassa vuonna 2016.

Viidessä vuodessa Chisun uralla on ehtinyt tapahtua paljon käänteitä, ja hän on uudistanut artistikuvaansa aiempaa taiteellisempaan suuntaan. Chisu kertoo, että vaikeinta laulajana olemisessa on pitää kiinni itsestään sekä omista arvoista ja tarpeistaan.

– Koska olen artisti, on ihmisillä monia eri mielipiteitä minusta. Välillä tuntuu haastavalta pitää kiinni omasta totuudestaan ja siitä, että mikä minusta tuntuu oikealta, Chisu kertoo Metropolille Vain elämää -ohjelman lehdistötilaisuudessa.

Vaikeissa tilanteissa Chisu kokee parhaaksi pysähtyä ja tarkastella asioita rauhassa.

– Myös silloin, jos saan kritiikkiä jostain, minua auttaa kun pysähdyn aiheen äärelle. Sitten pyrin miettimään, että voikohan väitteessä olla jotain perää, että ehkä minä olenkin toiminut väärin, artisti kuvailee.

– Tämän jälkeen yritän myös aina hyväksyä sen, että en ole täydellinen, vaan monella tapaa keskeneräinen. Minulla on oikeus olla keskeneräinen, ja siksi haluan antaa itselleni armoa ja oppia asioista, hän täsmentää.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Kuva: AOP

Chisu on puhunut julkisesti siitä, että on lopettanut ihmisten liiallisen miellyttämisen. Tämä on näkynyt paitsi naisen yksityiselämässä, myös hänen urallaan artistina.

– Minulle se on sitä, että uskallan olla rohkeasti se, kuka olen. En yritä mukauttaa itseäni siihen odotukseen, mitä muilla minusta on.

– Ymmärrän, että kaupallisiin radioihin ei mene välttämättä ne kaikista haastavimmat kappaleet, joita esimerkiksi uusimmalta Momentum-albumiltani löytyy. Mutta joskus omien arvojensa vuoksi joutuu luopumaan joistain asioista. Siinä mitataan, että ovatko ne omat arvot todellisia vai eivät, Chisu alleviivaa.

Painavaa sanottavaa

Chisulle on tärkeää tuoda musiikillaan näkyviin erilaisia yhteiskunnallisia ilmiöitä ja epäkohtia. Hän ei pelkää ottaa kantaa ajankohtaisiin aiheisiin kappaleidensa sanoituksissa.

– Itse uskon, että kaikki meidän ongelmamme yhteiskunnassa liittyvät ihan vain ihmisyyteen. Se, millaisia me olemme ihmisinä, ja miten meidän vanhempamme ovat meidät kasvattaneet. Paljon on kiinni siitä, mitä joku auktoriteettiasemassa oleva henkilö meille sanoo. Mielestäni meidän täytyisi kaikkien itse ajatella, että mikä on totta ja mikä ei.

– Toivoisin, että me ihmiset voisimme aiempaa enemmän tulla toisiamme vastaan ja keskustella asioista. Tästä laulan myös Tuu mua vastaan -kappaleellani, jonka kirjoitin kun maahanmuuttokeskustelu oli isosti päällä. Monet ajattelivat silloin, että ei mitään maahanmuuttajia tänne. Minä taas olen asiasta eri mieltä, mutta haluaisin voida keskustella asiasta rauhassa erimielisten kanssa.

– Ei se ainakaan auta, että me ihmiset olemme poteroituneita ja fakkiintuneita niihin meidän omiin juttuihimme. Kun kaksi erilaista ihmistä keskustelee, siinä on molemmilla mahdollisuus oppia tärkeitä asioita.

Räiskyvää rakkautta

Syksyllä 2019 Chisu meni naimisiin tuottajapuolisonsa Jori Sjöroosin kanssa. Kaksikko tekee yhdessä musiikkia nimellä ROOS+BERG, ja heidän esikoiskappaleensa The Author löytyy Muumilaakso-animaatiosarjan soundtrack-levyltä.

Nyt Chisu paljastaa, kuinka työskentely oman aviopuolison kanssa käytännössä sujuu.

– Yleensä meidän yhteistyömme sujuu oikein hyvin. Mutta totta kai me riitelemme välillä, pariskunta kun olemme, Chisu naurahtaa.

– Välillä yhdessä tekeminen on ihanaa ja välillä kauheaa. Olemme nimenneet meille omat egomme: minun on Elsa ja Jorin Joril. Sitten katsomme vierestä, kun nämä tappelevat keskenään.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Kuva: AOP

Kun Chisu kuvailee puolisoaan musiikintekijänä, ei kehuista meinaa tulla loppua.

– Mielestäni Jori on maailman paras tuottaja ja muusikko. Arvostan häntä ihan älyttömän paljon. Hän oikeasti aivan megahyvä ja lahjakas ihminen. Jorin kanssa on ollut ihana tehdä musiikkia. Oikein herkistyn tässä, laulaja huokaisee.

– Kaiken lisäksi hän on myös mahtava kumppani! Chisu lisää.

– Varasimme juuri kahdenkeskeisen loman, sillä olemme nyt olleet niin paljon vain töissä tai lasten kanssa. Edellisestä reissustamme on jo aikaa. Pitää muistaa myös pussailla välillä, hän hymyilee.

Lue myös:

Anni Hautalan lapsuuskuva näytelmän kulisseista ihastutti somekansan – mukana myös Chisu

Suvi Teräsniska kokee, että edesmennyt Olli Lindholm on läsnä hänen jokapäiväisessä elämässään – ”Joku voi pitää höpsähtäneenä”