Elastinen konserttisalikiertueelle – tässä keikkapäivät!
12 konserttia sisältävä Voimavirta Tour käynnistyy 5. marraskuuta.
Elastinen suuntaa marraskuussa laajamittaiselle konserttisalikiertueelle. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Elastinen tekee soolourallaan isomman mittakaavan kiertueen konserttisaleissa ympäri Suomen. Voimavirta Tour -lipunmyynti käynnistyy perjantaina 2.9. klo 9.00.
– Isojen hallikeikkojen ja kesän festivaalien jälkeen on hyvä hetki tuoda suurien areenojen energia intiimimpiin saleihin, Elastinen kertoo.
Kevään Elastinen feat. -ohjelman ja ison Hartwall Arena -konsertin jälkeen Elastinen on tehnyt massiivisen keikkakesän viihdyttäen yleisöjä Suomen suurimmilla festivaaleilla. Nyt tämä kesällä huippuunsa ladattu energia siirretään ympäri Suomea sijoittuviin konserttisaleihin ja lähelle yleisöä. Voimavirta Tour tarjoaa ainutkertaisen mahdollisuuden myös alle 18-vuotialle päästä nauttimaan Elastisen huikeasta show’sta. Mukana matkassa on totta kai myös Elastisen mahtava Kulkurit -livebändi.
– Energia tarttuu – tuu mukaan lataamaan akkuja syksyn keskellä, luvassa on ainutlaatuisia elämyksiä, Elastinen hehkuttaa.
Elastisen Voimavirta Tourin järjestävät yhteistyössä Live Nation Finland ja Rähinä Live.
Elastinen Voimavirta Tour 2016
La 5.11. klo 19.00 Kauhajoki, Liikuntahalli
Su 6.11. klo 19.00 Oulu, Madetojan sali
Pe 11.11. klo 21.00 Joensuu, Carelia-sali
Su 13.11. klo 19.00 Hämeenlinna, Verkatehdas
Ma 14.11.klo 19.00 Pori, Promenadikeskus
Ke 16.11. klo 19.00 Mikkeli, Mikaeli
To 17.11. klo 19.00 Lahti, Sibeliustalo
La 19.11. klo 19.00 Helsinki, Kulttuuritalo
To 24.11. klo 19.00 Kokkola, Kampus-halli
Pe 25.11. klo 19.00 Jyväskylä, Paviljonki
Ti 29.11. klo 19.00 Turku, Logomo
Ke 30.11. klo 19.00 Tampere, Tampere-talo
Elastisen Voimavirta Tour -liput ja lisätiedot: www.livenation.fi. Lipunmyynti alkaa perjantaina 2.9.2016 klo 9.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Shirly Karvinen paljastaa totuuden Balin-matkasta: ”Uteliaisuus vei lopulta voiton”
- Kerttu Rissaselta erikoinen tunnustus: ”Aika pahalta tuntuu”
- Kasinorakastajan blogi: Kovaa arpomista
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Tämä on prinsessa Catherinen todellinen tilanne syövän jälkeen: ”Oppinut läksynsä”